Valtamerten syvyyksistä on löydetty ennen tuntemattomia uivia nivelmatoja, jotka irrottavat osan ruumiistaan ja sinkoavat sen loistavan valopommin lailla kohti niitä uhkaavia petoja. Näitä erikoisia uimarimatoja on alettu kutsua swima-madoiksi.
Matoja on löydety 1 900–3 800 metrin syvyydestä, jossa vallitsee yleensä täydellinen pimeys. Madon ruumista irtoavat pienet pommit hohtavat hetkellisesti vihreää valoa. Tutkijat arvelevat, että niiden tarkoitus on harhauttaa petoa samaan tapaan kuin sisilisko huijaa ahdistelijaa irrottamalla häntänsä.
Tutkimusryhmää johti Karen J. Osborn Kalifornian yliopiston merentutkimuslaitoksesta. Hänen mukaansa madot löydettiin kauko-ohjauksisten sukellusrobottien avulla. Kaikkiaan uusia matolajeja havaittiin Yhdysvaltojen länsirannikolta Kalifornian ja Oregonin edustalta sekä Meksikon ja Filippiinien vesiltä seitsemän. Niistä viisi irrottaa itsestään valopommeja. Madot ovat 3–4 senttiä pitkiä, mutta jotkin yksilöt ovat jopa kymmensenttisiä. Matojen vartalossa on sivuille sojottavia harjaksia, joita liikuttamalla ne uivat.
Valopommit ovat 1–4 millimetrin pituisia. Jos matoa häiritään, se sinkoaa muutaman pommin, joiden loiste hämää parin sekunnin ajan. Sinä aikana mato itse ehti paeta.
Eliöiden säteilyssä on kyse bioluminesenssista. Madot tuottavat valoa niiden kanssa symbioosissa elävien bakteerien avulla. Swima-matojen sukulaisia löytyi merenpohjassa elävien lajien joukosta. Niitä tutkimalla selvisi, että pommit ovat ilmeisesti kehittyneet kiduksista.
Tutkijat toteavat, että uusien matolajien valopommit ovat hyvä esimerkki siitä, miten vähän syvänmerenlajeista tiedetään. Saattaa olla, että samalla tavalla käyttäytyviä lajeja löytyy lisää.
Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!