Leudot talvet kutistavat lampaita

Skotlantilaislampaiden olisi pitänyt oikeastaan kasvaa, mutta ne ovatkin pienentyneet.

Ilmastonmuutos on pienentänyt skotlantilaisia villilampaita viisi prosenttia 25 vuodessa.
Arpat Ozgul
Ilmastonmuutos on pienentänyt skotlantilaisia villilampaita viisi prosenttia 25 vuodessa.

Skotlannin talvet ovat 25:n viime vuoden ajan olleet leutoja, ja se näkyy lampaissa. Lontoon Imperial Collegen tutkija Arpat Ozgul kollegoineen on mitannut skotlantilaisen Hirtan saaren villilampaita.

Ne ovat nyt viisi prosenttia pienempiä kuin 25 vuotta sitten. Kehitys on evoluution näkökulmasta takaperoinen, sillä iso koko parantaa eloonjäämismahdollisuuksia. Ennen kehitys kulki toiseen suuntaan, kun pienikokoiset karitsat karsiutuivat jo ensimmäisenä talvena. Viime vuosina talvet ovat kuitenkin olleet niin lämpimiä, että heiveröisetkin karitsat ovat selviytyneet täysikasvuisiksi ja päässeet jatkamaan sukua.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.