Kirjekyyhkyn työ on täynnä vaaroja: viestinviejä voi joutua pedon suuhun tai linnustajan ampumaksi. Oma kiusansa ovat sähköiset viestimet. Ne ovat jo suurelta osin panneet kirjekyyhkyt viralta, mutta sen lisäksi ne suoranaisesti estävät lintuja tekemästä työtään.
Vielä 1970-luvun lopulla oli harvinaista, että kirjekyyhky eksyi reitiltä. Niin tapahtui yleensä vain rajumyrkyssä. Sittemmin ilmiö on tullut yhä yleisemmäksi. Viime vuosina ilmiö on saavuttanut jo lähes absurdit mittasuhteet. Lokakuussa 1998 New Yorkissa ja Pennsylvaniassa järjestettyyn kirjekyyhkykilpailuun osallistui 4000 lintua; niistä ainoastaan 400 löysi perille. Kaliforniassa järjestetyn kilpailun kaikki 3000 osanottajaa katosivat teille tietymättömille. Toistaiseksi biologit eivät ole löytäneet yksiselittäistä syytä lintujen suuntavaiston äkilliseen heikentymiseen. Yksi mahdollinen selitys on kuitenkin lisääntynyt sähköinen viestintä ja langaton puhelinliikenne. Lintujen uskotaan määrittävän sijaintinsa Maan magneettikentän mukaan. Satelliittiyhteyksien ja ennen kaikkea miljoonien matkapuhelimien aiheuttama mikroaaltosäteily häiritsee lintuja aistimasta magneettikenttää, ja ne eksyvät. Jos teoria pitää paikkansa, on vaara, että kännykköjen säteily eksyttää myös luonnonvaraiset muuttolinnut pois reitiltään.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.