Luonto

  • Sivu 1 / 58Seuraava
  • Valashai siivilöi ruokansa hetulavalaiden tapaan. Se ottaa suuhunsa vettä ja puristaa sen ulos hetuloidensa välistä.

    Meribiologi ja jättiläinen

    10.03.2010.

    Valashai on maailman suurin kala. Meribiologi Brad Norman on päättänyt paljastaa sen salaisuudet. Hän on saanut työhönsä apua niin nopeusmittareista kuin avaruustekniikastakin.

    Lue lisää

  • Valassafari Saharassa

    TK nr. 3/2010 s. 52-57.

    Hiekka-aavikko tuskin tulee ensimmäisenä mieleen sille, joka haluaa nähdä valaita. Valaiden evoluution tutkijoille yksi antoisimmista matkakohteista on silti rutikuiva Wadi Al-Hitanin laakso Egyptissä 150 kilometriä Kairosta etelään. Siellä on satoja kivettyneitä valaan luurankoja 40 miljoonan vuoden takaa.

    Lue lisää

  • Merkittävät valaat

    TK nr. 13/2002 s. 64-71.

    Kun valaaseen suunnataan kahdeksan metriä pitkä keihäs, näky ei ole järin mieltä ylentävä. Tällä kertaa kyseessä ei tosin ole pyyntiyritys vaan merkitseminen. Hankkeella pyritään saamaan uutta tietoa valaiden elämästä.

    Lue lisää

  • Maan uudet asukkaat

    TK nr. 17/2003 s. 24-31.

    Millaisia eläimiä maapallolla on tulevaisuudessa? Kansainvälinen tutkijaryhmä on hahmotellut eläinten kehitystä tieteellisten periaatteiden mukaan ja päätynyt siihen, että Maata asuttavat jossain vaiheessa mm. siivelliset kalat, 120-tonniset kilpikonnat ja maaelämään sopeutuneet pääjalkaiset. Näin luonto vastaa elinolojen muutokseen.

    Lue lisää

  • Ihmisen sukupuuhun tulee nyt myös kolmas ulottuvuus

    TK nr. 7/2008 s. 24-31.

    Saksalaisen tutkimuslaitoksen työntekijät kiertävät maailmalla skannaamassa fossiileja kerroskuvauslaitteella. Muinaisten sukulaisten kolmiulotteisista kuvista tehdään tarkkoja malleja, joita voi tutkia siinä, missä alkuperäisiäkin luita.

    Lue lisää

  • Valoa elämään

    TK nr. 10/2005 s. 62-69.

    Meren syvyyksissä valo katoaa nopeasti. Monet pimeydessä elävistä eliöistä kuitenkin tuottavat itse valoa. Bioluminesenssi on osoittautunut luultua yleisemmäksi ilmiöksi, sillä meressä tarvitaan valoa niin piiloutumiseen, saalistamiseen kuin kumppanin etsimiseenkin.

    Lue lisää

  • Meressä elämän monet muodot

    TK nr. 1/2002 s. 22-33.

    Elämä maapallolla sai alkunsa meressä, ja useimpien nykylajien edeltäjät olivat merieläimiä. Meriin mahtuu vieläkin sekä mikroskooppisen pieniä että maailmanhistorian suurimpia eläimiä. Lajien kirjo on hämmästyttävä niin aurinkoisilla koralliriutoilla kuin syvänmeren ikuisessa pimeydessäkin.

    Lue lisää

  • Maskuliinista uhoa: valaan huuto

    TK nr. 5/2000 s. 58-67.

    Eläintieteilijä James Darling keskittyy kuuntelemaan ryhävalaskoiraiden ääntelyä. Hän yrittää päästä selville ryhävalaiden erikoisen laulun tarkoituksesta ja sanomasta. Laulavien koiraiden käytöksestä on jo saatu paljon uutta tietoa.

    Lue lisää

  • Fossiilista näkyy, miten isovarpaan surkastumisprosessi oli jo hyvässä vauhdissa.

    Isovarpaan lopun aika

    01.03.2010.

    Fossiililuu osoitti, että strutsia muistuttavan hirmuliskon isovarvas oli surkastumassa.

    Lue lisää

  • Vaarallisissa vesissä miljoona­kala luopuu huomiota herättävästä väristään muutamassa sukupolvessa.

    Luonnonvalinta ei vitkastele

    25.02.2010.

    Charles Darwin selitti uusien lajien synnyn luonnonvalinnalla. Nyt on huomattu, että lajien ominaisuudet saattavat muuttua vain parin sukupolven aikana.

    Lue lisää

  • Elämää syvällä ja pimeässä

    TK nr. 3/2010 s. 26-31.

    Merissä on elämää pohjaa myöten, mutta syvänmeren eliöt tunnetaan edelleenkin huonosti. Tietovajausta täyttää osaltaan saksalainen Alfred Wegener -instituutti. Sen tutkijat ovat nostaneet pintaan
    eliöitä, jotka ikuinen pimeys ja kova paine ovat muokanneet hyvin omintakeisiksi.

    Lue lisää

  • Näin lasketaan eläimiä

    TK nr. 18/2009 s. 52-53.

    Vaikka kuva eri lajien ominaispiirteistä voi olla hyvinkin tarkka, tiedot siitä, miten suuria niiden kannat ovat, saattavat olla varsin hataria. Yksilömääriä ei ole aina edes mielekästä selvittää, mutta monesti on paikallaan laskea, paljonko tietyllä alueella lajin edustajia esiintyy. Myös kantojen koon vaihtelua on joskus syytä seurata – etenkin jos laji on erittäin harvinainen tai niin yleinen, että siitä on esimerkiksi haittaa.

    Lue lisää

  • Lanzaroten edustalla airojalkaisia löytyy 1 500 metriä pitkästä vedenalaisesta käytävästä.

    Sokeat äyriäiset viihtyvät Kanarialla

    21.02.2010.

    Laavatunnelista Lanzaroten edustalta löytyi ennen tuntematon äyriäislaji.

    Lue lisää

  • Kovempi kuin hirmulisko

    TK nr. 18/2009 s. 58-63.

    Molukkirapu on muotoilun menestystarina. Sen ruumiin­rakenne on säilynyt muuttumattomana 445 miljoonaa vuotta, vaikka maailma sen ympärillä on mullistunut kerta toisensa jälkeen. Nimi tosin ei tee sille oikeutta, sillä se ei ole rapu vaan hämähäkkien ja skorpionien sukulainen.

    Lue lisää

  • Sydän lyö tutkijat ällikällä

    TK nr. 15/2009 s. 18-25.

    Kirahvin maine suuri­sydämisenä eläimenä on mennyttä. Tuore tutkimus osoittaa, että sen sydän ei ole ruumiinkokoon nähden sen isompi kuin muidenkaan nisäkkäiden. Nyt on haussa selitys sille, miten vakiokokoinen pumppu voi ylläpitää ällistyttävän korkeaa verenpainetta.

    Lue lisää

  • Majava kotiutuu Skotlantiin

    TK nr. 16/2009 s. 56-61.

    Majava on palannut Britteinsaarten luontoon 400 vuoden tauon jälkeen. Laji on tehnyt komean paluun muuallakin Euroopassa. Tähän on tarvittu ihmisen apua. Ihminen myös aikoinaan saalisti sen sukupuuttoon muun muassa Suomessa.

    Lue lisää

  • Eläimille lisää liikkumatilaa

    TK nr. 2/2010 s. 20-25.

    Ihmisten ja eläinten rinnakkainelo koituu yleensä eläinten tappioksi. Asutus, tiet, viljelmät ja aidat pilkkovat luontaiset levinneisyysalueet, ja eläinpopulaatiot jäävät eristyksiin lajitovereistaan. Ratkaisuksi on esitetty ekologisia käytäviä, jotka yhdistävät suojelualueet laajoiksi verkostoiksi.

    Lue lisää

  • Mikä tappoi hirmuliskot?

    TK nr. 2/2010 s. 62-67.

    Lähes 200 miljoonaa vuotta kestänyt muinaismatelijoiden valtakausi päättyi noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Dinosaurukset eivät kuitenkaan olleet ainoita noihin aikoihin sukupuuttoon kuolleita eläimiä. Arviolta 75 prosenttia maapallon eläimistöstä hävisi. Nykyään tiedetään, että joukkotuho ajoittui liitukauden loppuun, jolloin Maahan törmäsi poikkeuksellisen suuri meteori. Silti ei voida olla varmoja, että juuri se aiheutti ekokatastrofin. Toinen mahdollinen selitys on Intiassa tuolloin tapahtunut raju tulivuorenpurkaus. Hämärän peitossa on myös se, katosivatko liskot äkillisesti.

    Lue lisää

  • Jääkausien jättiläiset

    TK nr. 17/2009 s. 54-61.

    2,5 miljoonaa vuotta sitten alkaneella pleistoseenikaudella jääkaudet seurasivat toisiaan. Jäät väistyivät vasta 10 000 vuotta sitten. Viileys ja ruoan niukkuus edistivät isojen nisäkkäiden kehittymistä ja säilymistä, sillä ne sietivät kylmää ja nälkää pieniä eläimiä paremmin. Isoilla eläimillä oli myös vähän luontaisia vihollisia – ainakin siihen saakka, kun ihminen ilmaantui kuvioihin.

    Lue lisää

  • Teollisia kärpäsiä

    TK nr. 15/2009 s. 38-41.

    Meksikossa toimii erikoinen tehdas. Sen menestystuote on säteilyvammainen kärpänen,jonka terveitä lajitovereita on maailmassa riesaksi asti. Luonnonvaraiset kärpäset munivat haavoihin, ja niiden toukat syövät lihaa. Tehdasversio on lisääntymiskyvytön, ja sen tehtävänä on poistaa laji luonnosta. Tuote toimii: tuholainen on jo hävitetty monista maista.

    Lue lisää

  • Sivu 1 / 58Seuraava