Mistä maanjäristys johtuu?

Maanjäristykset kuuluvat tuhoisimpiin luonnonilmiöihin. Järistykset raunioittavat rakennuksia ja aiheuttavat maanvyöryjä ja tsunameja.

Bolivian pääkaupunki La Paz sijaitsee maanjäristysalueella. Tuho olisi suurta varsinkin slummeissa.
Getty Images
Bolivian pääkaupunki La Paz sijaitsee maanjäristysalueella. Tuho olisi suurta varsinkin slummeissa.

Tämä artikkeli on peräisin Tiedon maailma -kirjasarjasta: Maanjäristykset johtuvat maankuoreen varastoituneiden jännitteiden purkautumisesta. Niitä esiintyy eniten tektonisesti aktiivisilla alueilla litosfäärilaattojen rajalla. Maanjäristys syntyy, kun kahta maankuoren laattaa liikuttavat voimat kasvavat suuremmiksi kuin niitä yhteen puristavat voimat. Silloin laatat alkavat yhtäkkiä liikkua toisiinsa nähden.

Yhdysvalloissa Kaliforniassa San Franciscon lähellä sijaitseva San Andreasin siirros on yksi tunnetuimmista maanjäristysalueista. Siirroksen kohdalla Tyynenmeren laatta liukuu Pohjois-Amerikan laattaa vasten. Maankuori liikkuu siirroksen länsipuolella pohjoiseen ja itäpuolella etelään. Tämäntyyppistä rajaa laattojen välillä kutsutaan sivuamiskohdaksi.

Järistyksiä esiintyy eniten juuri sivuamiskohdissa sekä alueilla, joilla laatta liukuu toisen alle. Tämä tarkoittaa sitä, että lähes 80 prosenttia maanjäristyksistä sattuu Tyynenmeren ympärillä, jossa laattojen rajat ovat useimmiten tällaista tyyppiä.

Laattojen rajoilla on rauhallista vain alueilla, joilla kahden laatan väliin muodostuu uutta merenpohjaa. Siellä syntyy hyvin harvoin jännitteitä.

Romahtavat rakennukset ja tulipalot tappavat

Maan järinä sinänsä tappaa harvoin ketään. Järistysten uhrit kuolevat yleensä rakennusten sortuessa tai tulipaloissa, joita syntyy, kun puita sinkoilee tulisijoista, kaasujohdot katkeilevat ja sähköjohdoissa syntyy oikosulkuja.

Maankuoren liikahdus voi aiheut­taa myös hyökyaaltoja. Vuoden 2004 tuhoisa tsunami johtui voimakkaimmasta maanjäristyksestä 40 vuoteen. Vain kuukausia myöhemmin alueella sattui toinenkin voimakas järistys.

Richterin asteikko

Richterin asteikko on logaritminen. Se tarkoittaa, että asteikolla kahdeksan vahvuinen järistys on kymmenen kertaa niin voimakas kuin seitsemän vahvuinen.

Voimakkuus ja seuraukset

1-3
Heikkoja, huomaamattomia järistyksiä, ei aineellisia vahinkoja.

4
Järistys havaitaan ja esimerkiksi irrallinen rappaus putoaa seinistä.

5
Värähdykset tuntuvat – savupiiput ja heikot rakennukset vahingoittuvat.

6
Tavalliset rakennukset kärsivät huomattavia vahinkoja.

7
Vahvat rakennukset kärsivät huomattavia vahinkoja.

8
Maanjäristyksen kestävät rakennuksetkin kärsivät suurta vahinkoa.

9
Voimakkaat ja laajat järistykset tuhoavat kaiken.

Lue lisää

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.