Yksi lento-onnettomuus kääntää tilastot päälaelleen

Yleensä väitetään lentämisen olevan turvallisempaa kuin autolla ajamisen. Miten eri matkustustapojen turvallisuutta voidaan verrata keskenään?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Vuosina 1987–1996 maailmassa kuoli lento-onnettomuuuksissa kaikkiaan 7484 ihmistä. Samana ajanjaksona yksin Yhdysvalloissa tieliikenneonnettomuudet vaativat noin puoli miljoonaa kuolonuhria. Tällaisia lukuja vertaamalla on yritetty havainnollistaa sitä, kumpi matkustustapa on turvallisempi. Luvut selvittävät eroja, mutta tilastollista vertailua ei periaatteessa voi tai kannata tehdä, sillä auto ja lentokone ovat liian erilaisia maksustusvälineitaä vertailtaviksi keskenään. Lentokoneella tehdään yleensä huomattavasti pitempiä matkoja kuin autolla. Lentokoneita on myös paljon vähemmän kuin autoja. Lentokoneet eroavat autoista myös siinä, että tietyissä matkan vaiheissa onnettomuusriski on selvästi kohonnut. Noin 55 prosenttia lento-onnettomuuksista sattuu laskeutumisvaiheessa ja 30 prosenttia nousuissa. Eri konetyypeille on määritetty turvallisuusluokituksia. Viime vuonna sattunut Concorde-turma on esimerkki siitä, miten ”joustava” turvallisuuden käsite on. Ennen turmaa Concorde oli turvallisin konetyyppi, mutta sen jälkeen se putosi viimeiselle sijalle. Yksi onnettomuus merkitsee tilastollisesti paljon silloin, kun konetyyppiä ei ole valmistettu paljon ja että se on suhteellisen vähän käytössä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: