Nereus illustration

Nereus kävi Maan pohjalla

Erikoisvahva miehittämätön sukellusalus mullistaa syvänteiden tutkimuksen.

torstai 19. marraskuuta 2009

Tieteen Kuvalehden vuosikirja 2009: Miehittämättömän Nereus-aluksen toukokuussa tekemää sukellusta Mariaanien haudassa sijaitsevaan Challengerin syvänteeseen voidaan kutsua perinpohjaiseksi. Sukelluspaikka on nimittäin Maan syvin kohta.

Challengerin syvänteen koosta on esitetty useita arvioita, mutta nykyisin sen pohjan oletetaan sijaitsevan 10?911 metriä merenpinnan alapuolella. Nereus laskeutui ”vain” 10?902 metriin, jossa se vietti kymmenen tuntia. Se toi matkalta mukanaan muun muassa merimakkaran.

Pohjalla on elämää, vaikka siellä vallitseekin noin tuhat kertaa niin suuri paine kuin pinnalla. Andy Bowen, yksi Nereuksen kehittäjistä, kuvaili olosuhteita osuvasti: ”Se vastaa kolmea maastoautoa isonvarpaan päälle ladottuna.”

Kovan paineen vuoksi Nereuksessa ei voitu käyttää tavallista sukellusaluksen tekniikkaa. Esimerkiksi tutkimuslaitteistot suojattiin puristusta kestävällä keraamisella kuorella. Runkoon upotettiin 1?500 onttoa appelsiinin kokoista keraamista palloa riittävän nosteen tuottamiseksi.

Koska olosuhteet kymmenen kilometrin syvyydessä ovat ankarat, alueen geologiaa ja eläinmaailmaa ei ole aiemmin juuri päästy tutkimaan. Muutkin Tyynenmeren syvät ja jyrkkäseinäiset vajoamat ovat valtamerentutkijoille tuntematonta seutua. Nereuksen kaltainen alus voi muuttaa tilanteen.

Nereus on on kehitetty Yhdysvalloissa Woods Holen valtamerentutkimuslaitoksessa. Laitos on alansa johtavia. Nereus on ROV-tyyppinen eli kauko-ohjauksinen sukellusalus (remotely operated vehicle). Käskyt välitetään siihen ultraohutta 40 kilometrin mittaista valokaapelia pitkin. Kaapelissa tieto kulkee myös toiseen suuntaan eli se siirtää pinnalla oleville ohjaajille aluksen kameroiden ottamaa korkealaatuista kuvaa, jonka perusteella alukselle annetaan käskyjä.

Lähempänä merenpintaa Nereus voi toimia myös itsenäisesti ilman kaapelia, mikä laajentaa sen toimintasädettä. Nereukselle suunnitellaan myös sisaraluksia.

Nereus

Kovassa paineessa

Nimi: Nereus

Pituus: 4,24 metriä

Leveys: 2,3 metriä

Paino: 2?800 kiloa

Työntövoima: Viisi potkuria

Energianlähde: 4?000 pientä litiumioniakkua

Paineensieto: 1?100 kilopascalia

Toiminta-aika: 20 tuntia

Varusteet: Kauko-ohjauksinen robottikäsivarsi, näytealusta

Hinta: Noin 8 miljoonaa dollaria

Tämä artikkeli on Tieteen Kuvalehden vuosikirjasta 2009. Taustoja ja katsauksia vuoden 2009 tapahtumiin.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: