HMAS Sydney

Hylky leikkasi huhulta siivet

Kuulopuheiden mukaan saksalaiset olivat tuhonneet Sydneyn ja sen miehistön. Hylky kertoo torpedon upottaneen laivan.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Historia kertoo

Illansuussa 19. marraskuuta 1941 risteilijä HMAS Sydney teki havainnon toisesta aluksesta Australian länsirannikolla.

Sydneyn päällystö päätti parantaa vauhtia ja yrittää päästä lähemmäksi epäilyttävältä vaikuttavaa laivaa, joka ilmoitti merkkilipuilla alankomaalaisen rahtilaivan Straat Malakkan radiotunnuksen.

HMAS Sydney & Kormoran

Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut harmiton siviilialus, vaan saksalainen kaapparilaiva, niin sanottu apuristeilijä, Kormoran. Vaikka se käytti erilaisia hämäyskeinoja, Sydneyn miehistö arveli, että saksalaiset olivat liikkeellä. Asia varmistui, kun Kormoranilla nostettiin Saksan lippu salkoon ja paljastettiin tykit.

Finding Sydney Foundation

Viisi vuorokautta myöhemmin etsintäpartio löysi Sydneystä peräisin olevan pelastusveneen ja -vyön. Itse laivasta ja sen 645-jäsenisestä miehistöstä ei sen sijaan näkynyt jälkeäkään. Kormoranin miehistöön kuuluneilta miehiltä saatiin kuulla, että Sydney oli uponnut hyvin nopeasti eikä kukaan ollut säilynyt hengissä.

Australialaisten oli vaikea ymmärtää, miten sotilasalukseksi muunnettu saksalainen kauppalaiva oli pystynyt tekemään niin lyhyessä ajassa selvää Australian laivaston ylpeydestä. Pian alettiinkin huhuta, että osa Sydneyn miehistöstä oli itse asiassa onnistunut pelastautumaan laivasta, mutta saksalaiset olivat sitten tappaneet heidät.

Arkeologia osoittaa

Tapahtumien kulusta saatiin uutta tietoa, kun riippumaton Finding Sydney Foundation -säätiö paikansi vuonna 2008 kummankin laivan hylyt noin 22 kilometrin päästä toisistaan. Ne lojuivat yli kahden kilometrin syvyydessä.

the wreck of HMAS Sydney

Tutkimukset tukivat silminnäkijäkuvauksia. Sydneyn etumaisen tykkitornin lähelle oli osunut torpedo, ja kranaatit olivat ruhjoneet sitä pahasti. Vaurioiden takia laiva upposi niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt pelastaa itseään.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: