hangarskib_landing

Lentotukialus pesee kasvonsa

Lentotukialusten toimivuutta voidaan parantaa muuttamalla niiden rakennetta ja tekniikkaa. Uudistusten ansiosta koneiden nousu- ja laskuvaiheet on vaivattomampi viedä läpi kannella.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009 teksti Jan Aagaard

Missä lentotukialukset ovat? Tämän kysymyksen on esittänyt varmasti jokainen Yhdysvaltojen presidentti viimeisten 70 vuoden aikana aina, kun kansainvälinen jännitys on kasvanut ja sotilaallinen toiminta on kiihtynyt jossain päin maailmaa.

Lentotukialusten sijainti kiinnostaa niin sotilasasioista vastaavia kuin siviilipäättäjiäkin, sillä ne ovat merkittäviä voimatekijöitä. Erityisen suuri painoarvo on Nimitz-luokan laivoilla, jotka otettiin käyttöön 1970-luvulla. Silloin ne asettivat aivan uuden standardin lentotukialusten koolle ja suorituskyvylle.

Aika alkaa kuitenkin ajaa Nimitz-luokan laivojen ohitse. Vaikka niitä on kehitetty ja uudistettu vuosien varrella, ne ovat päässeet vanhentumaan niin tekniikkansa kuin rakenteensakin puolesta. Koska ne eivät enää vastaa kaikin osin tarkoitustaan, niille on jo alettu suunnitella seuraajia. Yhdysvalloissa onkin vireillä hanke, joka tähtää CVN-21:ksi kutsutun uuden lentotukialussukupolven käyttöönottoon lähitulevaisuudessa.

Nimityksessä esiintyvä luku 21 viittaa 21. vuosisataan. Laivaston päämääränä on siis tuoda lentotukialuksensa myös ominaisuuksiltaan tälle vuosituhannelle. Ensimmäinen uutta ajattelua edustava laiva on nimetty Yhdysvaltojen 38. presidentin Gerald Fordin mukaan. Hän oli virassa vuosina 1974–1977, jolloin Nimitz-luokan lentotukialukset esiteltiin.

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, USS Gerald R. Ford -alus on valmis luovutettavaksi vuonna 2015. Silloin sen on määrä korvata maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen lentotukialus USS Enterprise, joka on ollut palveluskäytössä jatkuvasti 1960-luvun alusta asti.

Uudet lentotukialukset muistuttavat kooltaan ja ulkonäöltään Nimitz-luokan laivoja. Suurimmat erot ovat piilossa kannen alla. Kehitystyö näkyy CVN-21-alusten käyttöominaisuuksissa. Niiden suunnittelussa on pyritty siihen, että tilat olisivat väljiä ja monikäyttöisiä. Tekniikan kehittämisessä on taas tähdätty siihen, että järjestelmiä on helppoa ja turvallista käyttää ja että niitä voidaan päivittää. Toteutuksen lähtökohtana on pidetty ajatusta, että alus on mahdollista pitää ajanmukaisena kymmeniä vuosia.

Teknisten uudistusten ansiosta henkilöstön määrää voidaan pienentää. Myös huollon tarve vähenee. Kumpikin leikkaa merkittävästi käyttökustannuksia – juuri niin kuin Yhdysvaltojen puolustusvoimat on edellyttänytkin.

Suurimmat muutokset koskevat aluksen kahta ydinreaktoria ja niiden oheisjärjestelmiä. Aluksissa käytettävällä uudella reaktorityypillä, A1B:llä, voidaan tuottaa kaksi kertaa niin paljon sähköä kuin nykyisten laivojen reaktoreilla.

Sähköä tarvitaankin paljon, sillä perinteisiä höyry- ja hydraulikäyttöisiä järjestelmiä korvataan sähköisillä. Esimerkiksi katapultti, joka antaa koneelle riittävän lentoonlähtönopeuden lyhyellä kiitotiellä, toimii nykyään höyryllä, mutta vastaisuudessa tehtävä on tarkoitus hoitaa sähkömagneettisesti. Myös laskeutuvan koneen kannella kiinni ottava pysäytin muuttuu sähkötoimiseksi. Järjestelmien vaihdolla säästetään suunnilleen kymmenen kilometriä höyryputkia.

Innoituksen lähteenä formula 1

Kannellakin tapahtuu muutoksia. Niistä näkyvimpiin kuuluu ohjaus- ja valvontatornia muistuttavan komentosillan eli ”saaren” siirtäminen noin 30 metriä nykyistä taemmaksi. Uusi sijainti mahdollistaa koneiden ja niiden aseistuksen lentojen välillä tarvitsemien huoltotoimien keskittämisen pysäköintipaikoille. Idea on saatu formula 1 -varikoista. Toimintojen tehostamisen ja katapultti- ja pysäytinjärjestelmien uudistamisen on arvioitu parantavan Gerald R. Ford -luokan alusten suorituskykyä niin paljon, että niillä voidaan suorittaa jopa kolminkertainen määrä ilmaoperaatioita vuorokaudessa nykyiseen verrattuna.

Todennäköisesti erikokoisten lentäjättömien koneiden eli niin sanottujen UAV-ilma-alusten käyttö yleistyy. Ainakin osa uusista lentotukialuksista suunnitellaan sellaisiksi, että ne sopivat myös erityyppisille robottilentolaitteille. Tehtävä vaatii monimutkaista huipputekniikkaa – eikä kaikkia tarvittavia sovelluksia ole vielä edes olemassa.

Yhdysvaltojen armeija käyttää jo UAV-ilma-aluksia ja lennokkeja. Niille kaavaillaan nykyistä tärkeämpää osaa, sillä niillä voidaan muun muassa leikata huomattavasti henkilöstö- ja käyttökustannuksia. Lisäksi lentäjättömät koneet ovat yleensä kevyempiä kuin vaikkapa perinteiset hävittäjät. Ne myös kuluttavat vähemmän polttoainetta.

Nykyiset UAV:t sopivat melko huonosti lentotukialuskäyttöön. Jotta ne kestäisivät esimerkiksi katapultin ja pysäyttimen aiheuttaman rasituksen, niitä pitäisi vahvistaa. Tällä haavaa ongelmia ratkoo koko joukko suunnittelijoita.

Ensimmäinen prototyyppikin on jo nähty. Se esiteltiin viime vuonna. Varsinaisten koelentojen on määrä alkaa aivan lähiaikoina, mutta silti kestää varmasti ainakin kymmenen vuotta, ennen kuin UAV:t yleistyvät lentotukialuksilla.

Aluksille toivotaan pitkää ikää

USS Gerald R. Fordille ja sen sisaraluksille tavoitellaan hyvin pitkää elinkaarta. Kysymys lienee vähintään 50 palvelusvuodesta. Maailma ehtii muuttua tuossa ajassa paljon. Siksi alusten pitäminen ajanmukaisina muun muassa aseistuksen osalta on suuri haaste. On esimerkiksi todennäköistä, että tulevaisuudessa niin sanottujen älykkäiden asejärjestelmien merkitys kasvaa kasvamistaan. Tulevaisuudennäkymät – ja mahdolliset uhkakuvat – otetaan huomioon rakennesuunnittelussa. Avainsanoja ovat muunneltavuus ja keveys. ”Laihdutuskuuri” koskee ennen kaikkea sisätiloja. Esimerkiksi nykyisistä kolmesta lentokonehallista karsitaan yksi. Muutoksesta seuraa, että myös koneet kannelle nostavia hissejä tarvitaan yksi vähemmän.

Entistä selkeämpi tilankäyttö on paljolti sen ansiota, että CVN-21-alusten järjestelmät ovat enimmäkseen sähköisiä. Asiaan vaikuttaa myös se, että niillä työskentelee paljon pienempi määrä ihmisiä kuin Nimitz-luokan aluksissa. Yhdysvaltojen laivaston mukaan ero on tuhannen miehistön jäsenen luokkaa.

Tavoitteena on vähentää telakkakäyntejä. Ensinnäkin ydinkäyttöinen CVN-21-alus ”tankataan” 50 vuodeksi. Toiseksi sen huoltoväli on kaksi kertaa niin pitkä kuin Nimitz-laivojen eli kolme vuotta. Siksi Yhdysvaltojen presidentin kysymykseen, missä lentotukialukset ovat, tuskin vastataan, että ne ovat telakalla.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: