nb_sciencethisweek

Tuoreimmat uutiset kansainvälisistä tiedejulkaisuista - viikko 28

Sinisilmäiset tarttuvat pulloon · Olympialaisten aikaan siitettiin jättivauvoja · Hämähäkit surffaavat

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015 teksti Anne Lykke
  • Sinisilmäiset tarttuvat helposti pulloon Ihmiset, joilla on siniset, vihreät tai harmaat silmät, ovat useammin riippuvaisia alkoholista kuin ruskeasilmäiset. Tutkijat analysoivat laajasta materiaalista 1 263 eurooppalaistaustaisen alkoholia runsaasti käyttävän yhdysvaltalaisen perimää. Kun tekijöitä ryhmiteltiin iän, sukupuolen ja geneettisen taustan mukaan, selvisi, että alkoholiriippuvuuteen yhdistyi silmien väriä määräävä geeni. Lähde: American Journal of Medical Genetics

  • Olympialaisten aikana tehtiin jättivauvoja Kiinalaiset lapset, jotka syntyivät vuoden 2008 Pekingin olympialaisten jälkeen, painoivat keskimäärän 23 grammaa enemmän kuin vauvat, jotka olivat syntyneet samaan vuodenaikaan vuosina 2007 ja 2009. Syytä vauvojen pulskistumiseen ei tiedetä, mutta selitys saattaa löytyä puhtaasta ilmasta. Olympialaisia varten Kiinassa ponnisteltiin ilmansaasteiden vähentämiseksi. Puhtaan ilman tiedetään kasvattavan vauvojen syntymäpainoa. Lähde: Environmental Health Perspectives

  • Ohoi! Hämähäkit surffaavat vedessä Uusi tutkimus osoittaa, että hämähäkit osaavat surffata vedessä. Kun pienet ötökät seisovat veden pinnalla, ne nostavat yhden jalkaparin ilmaan ja käyttävät sitä purjeena. Purjeen avulla hämähäkki voi ohjata kulkuaan ja säilyttää tasapainonsa kovassa tuulessa. Useat hämähäkkilajit heittävät myös seittiankkurin veteen silloin, kun ne haluavat jarruttaa tai kiinnittää itsensä rantatörmään. Lähde: BMC Evolutionary Biology

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: