nb_u47 Maglev

Superjuna leijuu 500 km/h

Japanissa kehitteillä oleva maglev-juna, joka leijuu magneettikentässä radan yllä, rikkoi 500 kilometrin tuntinopeuden. Ensimmäisen testiajon aikana junassa oli sata matkustajaa.

torstai 20. marraskuuta 2014 teksti Carsten Nymann

Kaikkiaan 2 400 onnellista japanilaista on voittanut kilpailussa palkinnon, joka oikeuttaa heidät osallistumaan rataliikenteen historialliseen läpimurtoon.

Palkinto on testimatka kehitteillä olevalla Shinkansen-magneettilevitaatiojunalla, joka kulkee radan päällä leijuen.

Central Japan Railway Company suorittaa maglev-junan testiajoja kahdeksan päivän ajan 42 kilometrin matkalla Uenoharan ja Fuefukin kaupunkien välillä. Testeissä juna kulkee 500 km/h.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun maglev-juna rikkoo 500 kilometrin tuntinopeusrajan niin, että kyydissä on matkustajia.

Maglev-junan ennätys on 581 km/h

Aiemmin samanlainen juna on saavuttanut 581 kilometrin tuntinopeuden, mutta tuolloin junassa ei ollut muita kuin kuljettaja.

Tuoreet testit osoittavat, että japanilaiset ovat päässeet askeleen lähemmäs tavoitettaan: maglev-junan on määrä aloittaa liikennöinti Tokion ja Nagoyan välillä vuonna 2027.

Sähkömagneetit leijuttavat maglev-junaa

Maglev-tekniikka perustuu sähkömagnetismiin. Junan alla ja radassa olevat sähkömagneetit hylkivät toisiaan ja nostavat siten junan leijumaan radan ylle.

Periaatteessa raide ja juna toimivat kuten tavallinen sähkömoottori, jossa juna on roottori ja raide staattori.

Roottori on tosin tässä versiossa levitetty raiteeksi, ja työntövoima syntyy, kun radan magneettikentät vaihtavat koko ajan suuntaa.

Voit lukea lisää maglev-tekniikasta ja sen tulevaisuudennäkymistä alla olevasta artikkelista.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: