Kiskoihin kaarteet taivuttamalla

Miten rautateillä tehdään kiskojen kaarteet? Taivutetaanko kiskot tiettyyn muotoon jo valmistusvaiheessa?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Rautatiekiskot valmistetaan teräksestä, joka on sen verran elastista, että sitä voidaan taivuttaa. Tehtaalta lähtiessään kaikki kiskot ovat suoria, sillä ne taivutetaan oikeaan muotoonsa vasta, kun ne kiinnitetään ratapölkkyihin. Vielä sata vuotta sitten rautateiden rakentaminen oli kovaa työtä, nykyään radan rakentamiseen ja uusien kiskojen asentamiseen on kehitetty koneita. Koneet ovat niin tehokkaita, että kiskot voidaan kuljettaa radan varteen 150 tai jopa 300 metriä pitkinä palkkeina. Ratakiskon metripaino on 60 kg. Tällä hetkellä Suomessa ei ole vireillä kuin muutama uusi ratahanke. Ratatyöt ovat pääasiassa perusparannustöitä. Perusparannnuksesta huolehtivat radanvaihtokoneet ovat suurikokoisia, mutta ne työskentelevät millimetritarkkuudella, sillä radan kaarteiden ja kallistusten pitää olla millilleen oikein. Suomessa käytössä oleva radanvaihtokone vaihtaa kiskot ja pölkyt niin näppärästi, että uutta raidetta syntyy 250 metriä tunnissa. Tiedot radan kaarteista kone saa 45 metrisen laitteen etuosassa olevalta mittauslaitteelta. Koneen etuosa kulkee vanhoilla kiskoilla, takaosa joutuu tulemaan toimeen ilman kiskoja ja kulkee työmaalla telaketjujen avulla. Radanvaihtokoneen jälkeen tukemiskone viimeistelee työn.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: