nb web u34 hook icebucket

Uutta toivoa als-potilaille

Internetissä leviävässä The Ice Bucket Challenge -haasteessa autetaan ALS-sairaudesta kärsiviä. Tutkijat arvelevat nyt, että epilepsialääke saattaa auttaa tappavan taudin hoidossa.

torstai 21. elokuuta 2014 teksti Carsten Nymann

Microsoftin Bill Gates ja Facebookin Mark Zuckerberg ovat kaksi julkkista, jotka viime aikoina ovat antaneet kaataa jäistä vettä päälleen ja esittäneet todisteet siitä sosiaalisessa mediassa.

Omalaatuisen kampanjan tavoitteena on saada huomiota amyotrofiselle lateraaliskleroosille eli ALS-taudille. Fyysikko Stephen Hawking on yksi tunnetuista ALS-potilaista.

Tutkijat yrittävät löytää hoitomuotoa Sillä aikaa kun julkkikset ottavat jäistä vettä niskaansa, yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että sairauteen saattaa löytyä tepsivä hoito.

ALS on motoneuronisairaus, joka rappeuttaa liikehermoja ja aiheuttaa halvaantumisen ja lopulta hengityslihasten heikkoudesta johtuvan kuoleman.

Tutkijoiden haasteena on se, että sairaus voi johtua yli sadasta mutaatiosta lukuisissa geeneissä, ja tähän mennessä testatut lääkeaineet ovat tehonneet vain joihinkin mutaatioihin.

Epilepsialääke auttaa monessa tapauksessa Harvardin tutkijat ovat havainneet mutaatioissa samanlaisia piirteitä. Ilmeisesti ne kaikki muuttavat liikehermot hyperaktiivisiksi.

Laboratoriokokeissa tutkijat ovat havainneet, että äskeittäin epilepsian hoitoon hyväksytty lääkeaine ehkäisee näitä muutoksia.

Parhaillaan tutkijat suunnittelevat kliinisiä kokeita, jotka aiotaan suorittaa Massachusettsissa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: