biologiset aseet

Top 5: Pahimmat bioaseiskut

Jo vuosikymmenien ajan on pelätty terroristien iskevän pernaruttobakteereilla tai muilla bioaseilla. Niiden tehosta on jo saatu esimakua: biologiset aseet ovat aiheuttaneet inhimillistä kärsimystä ja kuolemantapauksia.

tiistai 3. marraskuuta 2015 teksti Anne Lykke

1. Ruttoa kantavia kirppuja

Uhrit: 120 kuollutta

Vuosien 1930 ja 1942 välillä Japanin armeijan alainen Yksikkö 731 vapautti noin 15 miljoonaa ruttoa kantavaa kirppua Quxianin ja Ninghsien kaupunkeihin Kiinassa. Niiden vuoksi 120 ihmistä menetti henkensä.

2. Pernaruttokirjeet

Uhrit: 5 kuollutta ja 17 sairastunutta

Tuntematon rikollinen lähetti vuonna 2001 pernaruttoitiöitä sisältäviä kirjeitä yhdysvaltalaisille senaattoreille ja mediavaikuttajille.

Keuhkopernarutto voi alkaa influenssan oireilla, mutta hoitamattomana se johtaa niin vakaviin verenvuotoihin, että potilas kuolee tukehtumalla.

Kirjeet vaativat viiden yhdysvaltalaisen hengen ja sairastuttivat 17 ihmistä vakavasti. FBI piti kirjeitä Yhdysvaltojen historian pahimpana bioaseiskuna.

3. Ruokamyrkytys ravintolassa

Uhrit: 751 ripulipotilasta

Intialaisen Rajneeshee-nimisen gurun johtaman kultin kannattajat saastuttivat vuonna 1984 kymmenen salaattibaaria Salmonella enterica Typhimurium -salmonellabakteerilla Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tarkoituksena oli sairastuttaa mahdollisimman monta asiakasta, jotta he eivät voisi käydä äänestämässä paikallisvaaleissa. Tavoitteena oli siis vaikuttaa niiden lopputulokseen.

Salmonellatartunta aiheutti rajun ripulitaudin 751 ihmiselle. Heistä 45 joutui sairaalahoitoon.

4. Myrkylliset munkit

Uhrit: 45 mahavaivaista

Yhdysvalloissa Texasin osavaltiossa laboratorion työntekijä tarjosi muille munkkeja ja leivoksia, joihin hän oli pannut Shigella-bakteereja. Ne voivat aiheuttaa vakavan suolistoinfektion, shigelloosin eli bakteeripunataudin.

45:llä tartunnan saaneella todettiin mahakatarri eli gastriitti. Heistä neljä tarvitsi sairaalahoitoa. Syyllinen selvisi poliisitutkinnassa, ja hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan.

5. Pernarutto ilmasta

Uhrit: Iskut estettiin

Japanilaisen Korkein totuus -kultin kannattajat yrittivät 1990-luvun puolivälissä levittää vaarallisia tauteja, kuten pernaruttoa ja botulismia. He onnistuivat tuottamaan suuria määriä pernaruttoitiöitä päästettäväksi laskeutumaan tokiolaisten päälle esimerkiksi kerrostalojen katolta. Tutkimuksissa paljastui, että iskuista ei olisi toteutuessaankaan ollut paljon harmia, sillä käytetty pernaruttokanta osoittautui ihmisille vaarattomaksi.

Kaikki Korkeimman totuuden noin kymmenen bioaseiskua epäonnistuivat. Sen sijaan kemiallisilla aseilla kultti toteutti tavoitteitaan tehokkaasti. Hermokaasu sariinilla Tokion metrossa tehty hyökkäys vaati 12 ihmisen hengen ja vahingoitti yli 5 000:ta ihmistä.

Pernarutto postista

Biologiset aseet ja mahdolliset bioaseiskut huolestuttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa. Siksi biologisten aseiden tutkimus kukoistaa, vaikka niiden käyttö ja kehittäminen on kielletty.

Myös tutkimukseen liittyy paljon riskejä. Se, mitä ne ovat, selviää tästä artikkelista:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: