Eturauhassyöpä

Uusi kuvantamismenetelmä helpottaa eturauhassyövän havaitsemista.

© Shutterstock

Uusi kuvantamismenetelmä voi pelastaa eturauhassyövältä

Brittitutkijat ovat kehittäneet menetelmän, joka löytää eturauhassyövän kaksi kertaa niin hyvin kuin nykyiset menetelmät, eikä sillä ole sivuvaikutuksia.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017 teksti Babak Arvanaghi

12 paksua neulaa tungetaan paksusuoleen ja sitten eturauhaseen.

Suurin piirtein tähän tapaan otetaan näyte mieheltä, jolla epäillään eturauhassyöpää. Toimenpide on sen verran raju, että sen sivuvaikutuksena voi esiintyä verenvuotoa, tulehdus tai pahimmillaan impotenssia.

Tästä syystä brittiläinen tutkijaryhmä on kehittänyt uuden menetelmän eturauhassyövän diagnosointiin. Uusi menetelmä ei aiheuta potilaalle sivuvaikutuksia, ja lisäksi se tunnistaa entistä paremmin eturauhasen syöpäsolut.

Neljä kuvaa yhdistetään

Hiljattain kehitetty menetelmä vaatii vain niin sanotun multiparametrisen eli monimuuttujaisen magneettikuvauksen.

Siinä magneettikuvannuslaitteella otetaan neljänlaisia kuvia, jotka yhdistetään. Tällöin kuvasta voidaan nähdä, onko kuvatulla alueella syöpää.

Nykyinen kudosnäytteisiin perustuva menetelmä onnistuu toteamaan syövän 47 prosentissa tapauksista. Uusi menetelmä on lähes kaksi kertaa niin tehokas, sillä se löytää 93 prosenttia syövistä. 

Menetelmästä voi tulla standardi

Eniten menetelmien eroa selittää se, että vaikka kudosnäytteitä otettaisiin kuinka monta, ei ole varmaa, että neula osuu eturauhasessa juuri siihen kohtaan, jossa on syöpäsoluja.

Brittiläinen tutkijaryhmä testasi uutta menetelmää 576 miehellä, ja tulokset julkaistiin johtavassa lääketieteellisessä aikakauslehdessä The Lancetissa.

Brittiläiset terveysviranomaiset perehtyvät tällä hetkellä tutkimukseen selvittääkseen, voitaisiinko siitä tehdä vakiotoimenpide maan sairaaloissa epäiltäessä eturauhassyöpää.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: