CT-kuvauksissa 700-vuotta sitten Panamassa eläneen teinitytön käsivarresta paljastui syöpä.

© Nicole Guzmán-Smith

Teinin käsivarresta löytyi Keski-Amerikan varhaisin tunnettu syöpä

Panamassa eläneen tytön 700 vuotta vanhan luurangon tutkimuksissa löytyi kasvain. Se on varhaisin syöpälöytö alueella.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Arkeologit löysivät vuonna 1970 Panamasta 14–16-vuotiaan tytön luurangon.

Tyttö oli kuollut noin vuonna 1300, ja hänet oli haudattu sikiöasentoon kasvot alaspäin. Haudassa oli myös kaksi saviruukkua sekä kotilosta tehty puhallinsoitin.

Kotilosta tehty puhallinsoitin. 

© Creative Commons

Nyt, 47 vuotta myöhemmin, luurankoa on tutkittu tietokonekerroskuvauksella, ja se osoitti, että tytöllä oli syöpä oikeassa käsivarressaan.

Kasvain on aiheuttanut kipuja

Ensimmäisenä tytön käsivarressa olevaan syöpäkasvaimeen kiinnitti huomiota bioarkeologi Nicole Smith-Guzmán, ja hän epäilee, että kyseessä on osteosarkooma, joka on tavallisin luusyövän muoto lapsilla ja nuorilla.

Kasvain on todennäköisesti aiheuttanut tytölle kipuja, ja hänen käsivartensa on ollut turvoksissa.

”Meidän tietääksemme tämä on ensimmäinen tunnettu syöpätapaus Keski-Amerikassa”, Nicole Smith-Guzmán kertoi LiveSciencelle.

Hänen mukaansa on lisäksi harvinaista, että syöpä löytyi nuorelta tytöltä, sillä useimmat aiemmat vanhat syöpälöydöt on tehty aikuisten jäännöksistä.

Vanhin tapaus 1,7 miljoonaa vuotta vahna

Eri puolilta maailmaa on löydetty monia esimerkkejä syövästä vanhalta ja esihistorialliselta ajalta. Vanhin tähän asti löydetty syöpälöytö tehtiin 1,7 miljoonaa vanhoista luista Etelä-Afrikassa.

Sen sijaan Keski-Amerikasta, josta tytön luuranko löytyi, ei ole montaakaan tapausta, mikä tekee tapauksesta erityisen merkillepantavan.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: