Woman sunbathing on beach

Miksi jotkin aineet aiheuttavat syöpää?

Syöpä syntyy, kun solut alkavat jakautua hallitsemattomasti. Miksi näin tapahtuu?

maanantai 10. tammikuuta 2011

Syövälle altistavat aineet eli karsinogeenit aiheuttavat muutoksia solujen dna:ssa, mistä seuraa, että dna:n jakautuessa geeneistä syntyy virheellisiä kopioita.

Syöpä syntyy, kun solujen jakautumista säätelevissä geeneissä tapahtuu muutos, joka saa solut jakautumaan hallitsemattomasti, jolloin syntyy kasvain. Monissa syöpäsoluissa on tapahtunut muutoksia myös verisuonten kasvua ohjaavissa geeneissä. Nämä geenimuutokset kiihdyttävät verisuonten kasvua kasvaimessa, jolloin syöpäsolut saavat entistä enemmän ravinteita ja happea ja kasvain laajenee entisestään.

Syöpäsolut voivat myös irrottautua ympäristöstään, kulkeutua toiseen paikkaan elimistössä ja kasvaa siellä uudeksi kasvaimeksi. Näitä kutsutaan kasvaimen etäpesäkkeiksi eli metastaaseiksi. Myös tämän ilmiön taustalla on geenimuunnos. Terveen solun muuttumiseen syöpäsoluksi tarvitaan 5–6 geenimuunnosta.

Syöpää aiheuttavia tekijöitä ovat muun muassa liiallinen auringonsäteily, radioaktiivinen säteily ja jotkin kemikaalit.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: