Parkinson top ny ny

Parkinsonin tauti voi alkaa suolistosta

Syy Parkinsonin tautiin voi ehkä löytyä ruuansulatuskanavasta. Tähän viittaa uusi tutkimus, joka voi muuttaa taudin hoitosuositusta.

perjantai 9. joulukuuta 2016 teksti Nanna Vium

Tutkijat ovat ehkä olleet täysin hakoteillä etsiessään hoitoa Parkinsonin tautiin, joka on liikehäiriöitä aiheuttava neurologinen sairaus.

Tähän viittaa uusi tutkimus, joka on tehty Kalifornian teknisessä yliopistossa Caltechissa. Sen mukaan Parkinsonin tauti johtuukin todellisuudessa ruuansulatuskanavan bakteereista eikä aivoista, kuten tähän asti on luultu.

Suolistobakteerit yllättivät tutkijat

Tutkimuksessa hiirille ruiskutettiin Parkinsonin tautia sairastavien potilaiden suolistobakteereja, minkä jälkeen hiirille alkoi ilmaantua Parkinsonin taudin oireita.

Terveiden potilaiden suolistobakteereilla ei ollut samaa vaikutusta.

Tämä aiheutti valtavan ahaa-elämyksen, selittää yksi tutkijoista, Timothy Sampson.

”Se vakuutti meidät siitä, että suolistobakteerit säätelevät Parkinsonin taudin oireita tai jopa saavat ne aikaan.”

>>4 asiaa, jotka kannattaa tietää Parkinsonin taudista.

Kemikaalit vahingoittavat aivoja

Tutkijat arvelevat, että suolistobakteerit erittävät tiettyjä kemikaaleja, jotka liikakuormittavat ja siten vaurioittavat osia aivoista. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimuksia asian varmistamiseksi.

Jos oletus pitää paikkansa, Parkinsonin tauti voidaan todeta jo kauan ennen ensimmäisten oireiden alkamista ja aivovaurioiden ilmaantumista.

Tämä voi myös auttaa kehittämään uusia ja parempia hoitomuotoja.

”Tämä voi olla käännekohta”, toteaa Newcastlen yliopiston neurologian professori David Burnkin, joka on liikehäiriöiden asiantuntija. Hän ei ole osallistunut tutkimuksen tekoon.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: