Bakteerit top

Tappajabakteeri leviää

Yhdysvalloissa naispotilas on saanut antibiooteille vastustuskykyisen painajaisbakteerin. Asiantuntijoiden mukaan kyse on maailmanlaajuisesta uhasta.

torstai 2. kesäkuuta 2016 teksti Nanna Vium

Yhdysvalloissa Pennsylvaniassa 49-vuotiaaseen naiseen on tarttunut superresistentti Escherichia coli eli kolibakteeri, joka aiheuttaa harmaita hiuksia lääkäreille eri puolilla maailmaa.

Bakteeri kantaa mcr-1-geeniä, joka sekä tuottaa vastustuskyvyn raskaan sarjan antibakteeriselle aineelle, kolistiinille, että myös pystyy luihusti siirtämään bakteerin resistenssin muihin bakteereihin.

Jos geeni leviää, bakteerit saavat käytännössä levitä vapaasti ja yksinkertaisista infektioista, kuten virtsatietulehduksista, voi tulla tappavia.

Havaintoja useissa maissa

Shutterstock

Painajaisbakteeria on tavattu ihmisissä aiemminkin.

Ruotsi, Saksa, Alankomaat, Britannia, Laos, Vietnam, Kanada, Tanska ja Kiina ovat raportoineet tapauksista viime vuosina.

Viime viikolla bakteeri löydettiin näytteestä Yhdysvalloissa.

Maailmanlaajuinen ongelma

Löytö saa asiantuntijat eri puolilla maailmaa hälytystilaan.

Vain muutamaa viikkoa aiemmin Britannian hallitus julkaisi raportin, jossa muun muassa arvioitiin, että vuonna 2050 resistentit bakteerit voivat tappaa vuosittain 10 miljoonaa ihmistä ja että on tärkeää kiinnittää asiaan huomiota maailmanlaajuisesti.

Tästä lääkäri Ute Wolff Sönksen on samaa mieltä.

Wolff Sönksen työskentelee Statens Serum Institutissa Kööpenhaminassa Tanskassa, eikä hän usko, että yksikään maa selviää haasteesta yksin.

  • Kyse on maailmanlaajuisesta ongelmasta, sillä bakteerit ylittävät rajoja. Voimme hyvinkin sanoa, että oli onni onnettomuudessa, että bakteerigeeni sai nyt näin suurta huomiota Yhdysvalloissa, Wolff Sönksen toteaa Ingeniøren-lehdelle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: