Dede Koswara

Ihosairaus tärveli nuoren miehen elämän

Indonesialaisen Dede Koswaran ihosta kasvoi oksia ja juuria muistuttavia ulokkeita. Outo sairaus vei miehen työkyvyn ja tuhosi hänen avioliittonsa. Katso, miten hän sai elämänsä takaisin.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Hylkiöksi itsensä tunteva Dede Koswara ei enää pystynyt hankkimaan perheelleen elantoa, sillä hänen sormissaan ei pysynyt onki eikä vasara lyijykynästä puhumattakaan.

Vasta kun yhdysvaltalainen ihotautilääkäri löysi syyn outoihin oireisiin, Deden tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Syylät johtuivat tavallisesta papilloomaviruksesta. Vaikka tartunta ilmenee yleensä pieninä hyvänlaatuisina ihokasvaimina, syylinä, Dede Koswaralla papilloomavirus oli ryhtynyt riehumaan toden teolla. Oireiden vakavuus johtui osittain asiallisen hoidon puutteesta, osittain perimästä.

Vuoden kuluessa Dedelle tehtiin kahdeksan leikkausta nukutuksessa. Niissä poistettiin noin kuusi kiloa syyliä. Dede on tietoinen siitä, että syylät piinaavat melko varmasti häntä hänen elämänsä loppuun saakka. Ongelma on kuitenkin mahdollista pitää kurissa säännöllisillä leikkauksilla.

Katso video siitä, miten Dede Koswara sai uudelleen kiinni elämästä:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: