Erittäin kivuliaat virtsakivet

Onko virtsakivien kehittyminen yhteydessä ruokavalioon? Missä ne syntyvät?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Virtsakivitaudiksi kutsuttu tila syntyy, kun virtsaan liuenneista aineista saostuu munuaisiin, virtsanjohtimeen tai virtsarakkoon kiinteitä kappaleita. Yleensä virtsakivet ovat pieniä kalkkipitoisia kiteitä, joiden alkuperää on vaikeaa selvittää. Ne voivat poistua itsestään, mutta niiden matka virtsatiehyiden läpi saattaa kestää kuukausia ja aiheuttaa todella sietämättömiä kipuja. Suuret virtsakivet vaativat yleensä lääkärin hoitoa, sillä virtsatiehyiden täydellinen tukkeutuminen voi vahingoittaa munuaisia. Ns. vesimunuainen syntyy, kun tukkeuma estää normaalin virtsankulun, jolloin munuaisallas ja munuaispikarit laajenevat. Seurauksena voi olla munuaiskudosvaurioita. Virtsakivitaudille ovat ominaisia toistuvat kipukohtaukset, jotka johtuvat saostumien pysähtymisestä paikalleen. Kivun lisäksi virtsakivitaudin oireita ovat verinen virtsa, virtsaamisvaikeudet ja uusiutuvat virtsateiden tulehdukset. Oireet saadaan yleensä kuriin lääkkeillä, mutta itse virtsakivien muodostumista on vaikeaa ehkäistä. Virtsakivipotilaita neuvotaan yleensä juomaan runsaasti vettä, sillä runsaan virtsanerityksen on todettu vähentävän riskiä saada virtsakiviä. Ravinnon vaikutuksesta virtsakivien syntyyn ollaan monta mieltä. Virtsakiviä on monenlaisia, mutta useat asiantuntijat korostavat, että runsaasti kalsiumia sisältävä ravinto altistaa virtsakiville. Ravintosuositusten noudattamisesta on tuskin haittaa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: