Arteries on mice

Näin alkoholi suojaa verisuonia

Alkoholi vaikuttaa reseptoreihin, jotka ehkäisevät sydän- ja verisuonitautien kehittymistä.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Useat tutkimukset osoittavat, että alkoholin kohtuukäyttäjien keskuudessa kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on 20–40 prosenttia vähäisempi kuin alkoholista kokonaan kieltäytyvien joukossa. Yhdysvaltalaisen Rochesterin yliopiston tuore tutkimus kertoo, miten viina suojaa suonia.

Alkoholin myönteinen vaikutus perustuu Eileen Redmondin johtaman tutkijaryhmän tulosten mukaan Notch-reseptoreihin, jotka ohjaavat verisuonten seinämien sileän lihaskudoksen solujen kasvua.

Jos seinämien lihas kasvaa liiaksi, suonet ahtautuvat ja tukoksen riski kasvaa. Redmond kollegoineen havaitsi, että alkoholi hidastaa viestinkulkua Notch-reseptorien kautta lihassoluihin ja ehkäisee siten sileän lihaskudoksen kasvua. Alkoholin vaikutus havaittiin sekä ihmisen sepelvaltimoiden että hiiren kaulavaltimoiden seinämissä.

Tutkimuksessa kohtuullisena alkoholinkäyttönä pidettiin 1–3 annosta päivässä. Tutkijat eivät kuitenkaan aio tyytyä alkoholilla hoitamiseen, vaan tavoitteena on kehittää lääkeaine, joka saa aikaan saman vaikutuksen.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: