Akne

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat löytäneet vasta-aineen, joka voi parantaa aknen.

© Shutterstock

Uusi rokote parantaa aknen

Yksi neulanpistos, ja finnejä ei enää ilmaannu. Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kehittäneet finnitauti akneen rokotteen, jolla on saatu lupaavia tuloksia.

perjantai 21. huhtikuuta 2017 teksti Babak Arvanaghi

Kun seuraava sukupolvi tulee murrosikään, kehon muutokset eivät ehkä saa heidän itseluottamustaan horjumaan niin paljon kuin aiemmilla sukupolvilla.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kehittäneet rokotteen, joka huolehtii siitä, että tulevaisuuden teinit eivät joudu taistelemaan finnien kanssa.

Lupaavan rokotteen kehittely on jo edennyt viimeiseen vaiheeseen, jossa sitä testataan ihmisillä. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, aknehoito on myynnissä jo muutaman vuoden kuluttua.

Vasta-aine torjuu tulehdusta

Arvioidaan, että 80 prosenttia kaikista 11–30-vuotiaista pohjoiseurooppalaisista kärsii aknesta, ja sitä sairastuvien lukumäärä vain kasvaa.

Yksi finnien aiheuttajista on Propionibacterium acnes -bakteeri, joka hajottaa rasvaa ihossa. Sivutuotteena bakteerit muodostavat myrkyllistä proteiinia, joka suurina määriä aiheuttaa ihossa finneinä ilmenevää tulehdusta.

Kalifornian yliopiston tutkijat ovat löytäneet vasta-aineen, joka jättää bakteerit henkiin mutta ehkäisee tulehdusta. Tämä vasta-aine voi parantaa aknen.

Testit ovat erittäin lupaavia

Tähän saakka rokotetta on testattu vasta aknea sairastavilta otettuihin kudosnäytteisiin. Alustavat kokeet ovat olleet lupaavia, ja testauksen viimeisessä vaiheessa rokotetta aiotaan kokeilla ihmisiin.

Ihmiskokeisiin ryhdytään tutkijaryhmän antamien tietojen mukaan muutaman vuoden kuluttua. Kokeiden onnistuminen ratkaisee, milloin mahdollinen rokote saadaan myyntiin.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: