Veripussi
© Shutterstock

Läpimurto: Tekoveren massatuotanto onnistui

Tekoveren massatuotanto on onnistunut ensimmäistä kertaa. Tekoverestä on hyötyä etenkin henkilöille, joilla on harvinainen veriryhmä.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017 teksti Babak Arvanaghi

Verenluovuttajien käyttö voi tulla tarpeettomaksi.

Bristolin yliopiston tutkijaryhmä on tehnyt läpimurron, joka auttaa täyttämään veripankkien hyllyt kaiken maailman verellä.

Bristolissa on kehitetty menetelmä, jolla tekoverta voidaan tuottaa suuria määriä.

Kantasolut tekevät verta

Tekoverta on voitu tehdä jo pitkään monenlaisilla menetelmillä, mutta ne ovat kalliita ja niillä on voitu tuottaa punasoluja tai niiden korvikkeita vain pieniä määriä.

Tekoverta saadaan aikaan esimerkiksi kiihdyttämällä kantasolujen punasolujen tuotantoa. 

Tähän asti tunnetuissa menetelmissä yksi kantasolu on voinut tuottaa 50 000 punasolua, mikä ei riitä täyttämään edes yhtä luovutuksessa käytettyä noin puolen litran veripussia, sillä siihen mahtuu niitä noin biljoona.

Useita litroja on jo valmiina

Uudessa menetelmässä kantasolut pidetään varhaisessa kehitysvaiheessa ja manipuloidaan ne sitten tuottamaan punasoluja. Varhaisvaiheen kantasolut jakaantuvat erittäin vilkkaasti, ja joka solu voi tällöin tuottaa miljardeja punasolua.

Tutkijat kertovat, että menetelmällä on tuotettu jo useita litroja tekoverta.

Tekniikka on uutta, ja kuluu vielä useita vuosia, ennen kuin massatuotanto saadaan käynnistettyä. Koska menetelmällä voidaan tuottaa minkä tahansa veriryhmän verta, ensimmäisenä keskitytään harvinaisiin veriryhmiin, joiden luovuttajia on vaikea löytää.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: