Voiko kuulla olla kiertolainen?

Jonkin planeetan kuulla voi olla oma kiertolainen, mutta oman Aurinkokuntamme kuista sitä ei ole yhdelläkään.

Planeetan kuulla voi olla oma kiertolainen, jos vain kuu itse on riittävän iso.
NASA
Planeetan kuulla voi olla oma kiertolainen, jos vain kuu itse on riittävän iso.

Jotta kuu voi kiertää planeettaa, kappaleiden välinen etäisyys ei saa olla suurempi kuin se alue, jolla planeetan painovoima hallitsee. Aluetta, jolla planeetan painovoima on niin suuri, että sillä voi olla oma kuu, kutsutaan Hillin palloksi. Esimerkiksi Maan Hillin pallon säde on 1,5 miljoonaa kilometriä. Siksi noin 400 000 kilometrin päässä sijaitseva Kuu kiertää Auringon sijaan Maata.

Koska Kuu on Maata pienempi, sen painovoima hallitsee vain alueella, jonka säde on 60 000 kilometriä. Kuulla voisi siis periaatteessa olla oma kiertolainen.

Maan ja Kuun välillä vallitsevien vuorovesivoimien vuoksi Kuun Hillin pallon alueella kiertolaisen rata olisi kuitenkin hyvin epävakaa. Laskelmien mukaan Kuun mahdollinen kiertolainen törmäisi Kuuhun jo muutaman vuoden kuluessa.

Kuiden omien kiertolaisten harvinaisuus johtuu epävakaiden ratojen lisäksi siitä, että useimmat kuut ovat hyvin pieniä. Siksi kiertolainen voi helposti harhautua kuun Hillin pallon alueelta planeetan kiertolaiseksi.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.