Vuonna 2009 Saksassa julkaistiin tutkimus, jossa oli seurattu 20 000 miehen ja naisen elämää kahdeksan vuoden ajan. Siinä verrattiin muun muassa oluen kulutuksen, painon ja vyötärönympäryksen suhdetta. Tutkimuksen mukaan varsinkin miehillä, jotka joivat paljon olutta, oli kyllä usein iso maha, mutta syynä ei ollut olut vaan ylipäänsä liian suuri energiansaanti.
Miehillä liikapaino ilmenee yleensäkin vatsanseudulla, kun taas naisilla ylimääräinen energia kertyy herkimmin lantioon, pakaroihin ja reisiin.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.