Tulivuoren vaarallisuutta voidaan arvioida eri tavoin, mutta tavallisesti perusteena pidetään sitä, millaisen uhkan se aiheuttaa ihmisille – ja ehkä myös eläimille. Esimerkiksi Antarktikseen kuuluvassa asumattomassa Rossin saaressa sijaitsevan Erebusvuoren ei katsota olevan erityisen vaarallinen, vaikka se on ollut aktiivinen yhtäjaksoisesti vuodesta 1972 lähtien. Erityisen tuhoisiksi käsitetään siis ne tulivuorenpurkaukset, joissa vapautuu paljon ja räjähdyksenomaisesti vulkaanisia aineita niin, että ihmiset joutuvat hengenvaaraan.
Mantereilla ja saarissa purkautuu vuosittain noin 50 tulivuorta. Useimmista niistä leviää ympäristöön basalttista laavaa, joka virtaa tasaisesti aiheuttamatta yleensä suuria yllätyksiä. Esimerkiksi havaijilaisen Mauna Loan läheisyydessä tehtyjen mittausten mukaan tällainen laavavirta etenee nopeimmillaankin vain 15–16 kilometriä tunnissa.
Arvaamatonta on sen sijaan ryoliittinen ja andesiittinen magma eli sula kiviaines, joka liikkuu jähmeästi. Siitä voi syntyä purkausaukkoon tulppa, joka irtoaa vasta sitten, kun sen taakse muodostuu niin paljon painetta, että tulivuori käytännössä räjähtää.
Vaarallisia ovat myös nopeasti leviävät kuumat purkauspilvet ja tuhkavyöryt. Kolme prosenttia tulivuorenpurkausten aiheuttamista kuolemantapauksista johtuu tuliperäisistä kaasuista. Sateiden liikkeelle panemat vulkaaniset mutavyöryt eli laharit vaativat monesti vielä enemmän kuolonuhreja.
Tulivuori alkaa purkautua, kun sen sisäinen paine pakottaa magmaksi kutsutun sulan kiviaineksen liikkeelle. Magmaa taas on monenlaista.
A: Tulivuori alkaa purkautua, kun sen sisäinen paine pakottaa magmaksi kutsutun sulan kiviaineksen liikkeelle. Magmaa taas on monenlaista.
B: Kerrostulivuorissa on hyvin kaasupitoisesta magmasta muodostunutta kiveä. Paineen laskiessa kaasua vapautuu ja magma räjähtää.
C: Yhdistelmätulivuoret syntyvät jähmeästä magmasta. Niissä on tuhkaa, kiveä ja laavaa sekä rakoja. Purkaus alkaa räjähdyksenä. Sitä seuraa laavavirta.

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.