Kilpauimarien uimapukujen valmistajilla oli muutama vuosi sitten meneillään varsinainen varustelukilpa. Ensin tuli synteettisen kumin kaltainen polykloropreeni (eli neopreeni) ja sitten erilaisia muovimateriaaleja. Yhteistä niille oli se, että niillä saatiin veden vastus pienemmäksi. Lisäksi niistä tehdyt uima-asut olivat hyvin vartalonmyötäisiä ja tekivät siten uimarista virtaviivaisemman. Jotkin myös antoivat uimarille vedessä lisänostetta.
Varustelukilpa oli kiivainta 2007–2008, ja tulokset näkyivät pian. Noina vuosina tehtiin yli sata uutta maailmanennätystä. Toisaalta uudet asut herättivät pahaa verta uimarien keskuudessa. Ne olivat kalliita mutta eivät kovinkaan kestäviä. Lopulta kansainvälinen uimaliitto FINA puuttui peliin 2009.
FINA päätti kelpuuttaa virallisiin kilpailuihin vain sellaiset uima-asut, jotka eivät vaikuta suorituksiin. Perusteluna oli se, että uinnin tulee olla urheilua, jossa tuloksen määrää uimarin kunto ja taito, ei uima-asu. Uimaliitto tutki kaikkiaan 21 valmistajan uimapuvut. Se kelpuutti 348 uimapuvusta 202. Lisäksi osaan vaadittiin muutoksia. Aikaisemmat ennätykset jäivät kuitenkin voimaan.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.