Milloin koirilla alettiin pitää kaulapantaa ja mitä varten?

Vanhimmat tunnetut viittaukset koirien kaulapantoihin ovat muinaisesta Egyptistä.

Noin viisi­tuhatta vuotta sitten tehdyissä seinämaalauksissa ja koriste-esineissä on kuvattu koiria, joilla on selvästi kaulapanta ja nahkainen talutushihna. Egyptiläiset käyttivät koiria metsästys- ja vahtikoirina, ja kaulapannalla ilmaistiin niiden omistaja. Usein pantaan oli kirjoitettu myös koiran nimi.

Myös antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät koirillaan kaulapantaa, mutta sen tarkoitus oli yleensä suojella koiraa susilta tai muilta pedoilta, jotka pyrkivät puremaan uhriaan kurkkuun. Usein varsinkin paimenkoirilla oli kaulansa suojana piikkipanta.

Renessanssin aikaan jalokivet koristivat ylimystön lemmikkikoiria.

Pannan pääasiallisena tarkoituksena säilyi koiran kaulan suojaaminen, mutta kun varsinkin pieniä koirarotuja alettiin pitää puhtaasti lemmikkeinä, myös pannan merkitys muuttui. Keskiajalta lähtien lemmikkikoirasta tuli yläluokan statussymboli ja kaulapannasta sen asuste.

Ylimystön koirien pannat koristeltiin kullalla, hopealla ja jalokivillä. Vähitellen lemmikkikoiran pitäminen ja somistaminen yleistyi muissakin väestöryhmissä.