Tutkijat ovat vanhastaan käyttäneet hyväksi lamppuja pyydystäessään yöaktiivisia hyönteisiä. Kokemusten mukaan valoon eivät kuitenkaan hakeudu kaikenlaiset pikku siivekkäät, vaan osa lajeista näyttää jopa karttavan sitä. On myös havaittu, että vaikka valo saattaa ensin kiinnostaa ötököitä, ne eivät aina lennä aivan kiinni valaisimeen, vaan ne pysyttelevät jonkin matkan päässä siitä tai kääntyvät viimeistään lähietäisyydeltä pois.
Hyönteisten käyttäytymiseen on useita syitä. Ilmeisesti keinovalo aiheuttaa joillekin enimmäkseen näköaistinsa varassa liikkuville hyönteisille suunnistusongelmia, sillä ainakin osa lajeista käyttää paikannusapuna kuuta. Jos eläinten aistijärjestelmä reagoi lamppuun kuin kuutamoon, suuntavaisto voi pettää.
Sähköansan toiminta perustuu siihen, että hyönteiset hakeutuvat valoon.
Houkutteleviksi tekijöiksi on arveltu valaisimen säteilemää lämpöä ja valon aallonpituuden eli värin samankaltaisuutta hyönteisten ravinnonlähteinään suosimien kukkien kanssa. Erehtyessään luulemaan lamppua kuun valossa hohtavaksi kukaksi pölyttäjät etsiytyvät siihen vaistonvaraisesti. Keinovalo voi vaikuttaa myös lisääntymiskäyttäytymiseen houkuttelemalla sukukypsiä yksilöitä parveilemaan parittelun toivossa.
Keinovalo hämmentää yöaktiivisia hyönteisiä:
- heikentämällä suuntatajua
- houkuttelemalla lämmöllä
- vaikuttamalla kukalta
- innostamalla parveiluun
- terästämällä näköaistia.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.