Syntyykö maahan vuosilustoja samaan tapaan kuin puuhun?

Joskus maankuoren kerrostumat ovat niin selviä, että niistä voidaan erottaa niiden syntyvuosi. Tällaisista kerrostumista käytetään nimitystä lusto kuten puun vuosirenkaista.

Vuotuiset kerrostumat koostuvat paksusta kesälustosta ja ohuesta talvilustosta.
Photoshot/Scanpix
Vuotuiset kerrostumat koostuvat paksusta kesälustosta ja ohuesta talvilustosta.

Lustoista on määritetty muun muassa, milloin mannerjää vetäytyi Suomesta.

Jäätikkö suli vain kesällä. Silloin kerrostuminen oli suurinta ja sulavesien tuomasta aineksesta karkein osa laskeutui jään edessä olleen veden pohjalle. Talvella sulavedet ehtyivät ja siksi vain hienojakoisin saviaines kerrostui. Näin kerrostumaan syntyi vuosilusto: karkea paksumpi kesäkerros ja hienojakoinen ohut talvikerros. Jäätikön reunan peräytyessä lustoja kerrostui uusille jään alta vapautuneille alueille ja uudet lustot peittivät vanhemmat. Vertaamalla eri paikkojen vuosilustoja toisiinsa voidaan seurata jäätikön perääntymistä. Tätä menetelmää kutsutaan lustosavikronologiaksi.

Savilustojen perusteella voidaan seurata mannerjään reunan perääntymistä Etelä-Suomesta Perämeren rannikolle. Jään reuna oli Suomen etelärannikolla 13 000 vuotta sitten. 10 200 vuotta sitten reuna oli vetäytynyt Perämeren rannikolle.

Jään sulamiseen Etelä- ja Keski-Suomesta kului siis 2 800 vuotta. Lustoista löytyneestä siitepölystä voidaan tehdä päätelmiä kasvillisuuden ja ilmaston muutoksista.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.