Kuinka vanha on vanhin kirja?

Kirjalla on aikojen kuluessa ollut monia erilaisia fyysisiä muotoja. Paperiarkeista koostuvia kirjoja alettiin tehdä 400-luvulla.

Ensimmäisenä kirjana voidaan pitää etruskien kultaista nidosta.
AFP/Scanpix
Ensimmäisenä kirjana voidaan pitää etruskien kultaista nidosta.

Ensimmäiset nykymuotoiset kirjat, jotka tehdään sitomalla tai nitomalla paperiarkkeja yhteen, ilmaantuivat 400-luvulla jaa. Kirjoituskokoelmien historia ulottuu kuitenkin jo vuoden 3000 eaa. tienoille, jolloin sumerilaiset ja assyrialaiset merkitsivät kiilakirjoituksella asioita muistiin savi­tauluille. Samoihin aikoihin egyptiläiset kirjoittivat hieroglyfejä papyrukselle.

Vanhimpana varsinaisena kirjana pidetään kuitenkin Pohjois-Italiassa eläneiden etruskien noin vuonna 600 eaa. valmistamaa nidosta. Siinä on kuusi kultarenkailla yhdistettyä kuvitettua sivua, jotka nekin ovat 24 karaatin kultaa. Vanhin painettu ja päivätty kirja on Kiinassa. 11. toukokuuta 868 julkaistu teos. Se tehtiin puupiirrostekniikalla.

Ensimmäinen massatuotantokirja oli Gutenbergin Raamattu, jota sitäkin painettiin alle 200 kappaletta.

Tiettävästi menetelmää käytettiin Koreassa jo 700-luvun puolivälissä, mutta teosten tarkkaa julkaisuvuotta ei tiedetä. 1400-puolivälissä kirjoja alettiin valmistaa painokoneilla. Kirjojen massatuotannon voidaan katsoa alkaneen, kun saksalainen Johannes Gutenberg julkaisi 42-rivisen Raamatun vuonna 1454.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.