Hampusta valmistettavien päihteinä ja lääkkeinä käytettävien kannabistuotteiden vaikuttava aine on tetrahydrokannabinoli eli THC. Se on niin sanottu psykoaktiivinen yhdiste.
Sitoutuessaan keskushermoston kannabinoidi-reseptoreihin THC muuttaa tajunnantilaa erilaisin fyysisin ja psyykkisin seurauksin.
THC muistuttaa eräitä kehon omia viestiaineita, endokannabinoideja, jotka osallistuvat useiden eri elintoimintojen säätelyyn. Ne vaikuttavat muun muassa kivun kokemiseen.
Hampun luonnollisilla tai synteettisillä kannabinoideilla onkin mahdollista lievittää kipua ja hillitä tulehdusta. Joissakin maissa on hyväksytty kannabinoidilääkkeitä esimerkiksi MS-taudista johtuvan säryn hoitoon.
Kannabinoidien lääkinnällisesti merkittäviin ominaisuuksiin kuuluu myös se, että ne estävät ainakin osalla syöpäpotilaista solunsalpaajien tai sädehoidon aiheuttamaa pahoinvointia. Lisäksi ne alentavat silmän sisäistä painetta. Esimerkiksi Kaliforniassa on ollut jo pitkään luvallista suositella lääkekannabista glaukooman eli silmänpainetaudin hoitoon.
Sopivasti annosteltuina kannabinoidit lievittävät masennusta, rentouttavat ja vähentävät ahdistusta. Ne voivat kuitenkin liian suurina annoksina myös aiheuttaa pelko- ja paniikkikohtauksia, sekavuutta ja depressiota.
Yhdysvalloissa on hiljattain saatu näyttöä siitä, että THC vaikuttaa kahdella eri tavalla. Toinen niistä selittää aineen päihdyttävän, toinen taas kipua lievittävän vaikutuksen. Aika näyttää, johtaako havainto uudenlaisiin kipulääkkeisiin. Jos lääkekannabiksen mahdolliset haitat onnistutaan minimoimaan, sen käyttö voi lisääntyä huomattavasti.
Aivorunko (vihreä) ohjaa mm. oksennusrefleksiä ja kipuaistia. Hypotalamus (oranssi) säätelee mm. ruokahalua. Pikkuaivot (sininen) koordinoivat lihasliikkeitä ja liikesarjoja.
Kannabistuotteilla on mahdollista lievittää kipua, parantaa ruokahalua, hillitä pahoinvointia ja rentouttaa lihaksia. Teho perustuu kannabinoideihin, jotka muistuttavat eräitä elimistön omia keskushermostossa vaikuttavia välittäjäaineita.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.