On totta, että vetyä energianlähteenään käyttävien autojen pakoputkesta poistuu pelkästään vettä. Vesi ei ole kuitenkaan nestemäistä. Siksi auto ei valuta tielle vettä, joka voisi kastella ajoradan ja vaarantaa liikenneturvallisuutta. Sitä vastoin vetykennolla varustetusta autosta poistuu vesihöyryä, jonka lämpötila on noin 80 astetta. Jos auto on varustettu perinteisellä polttomoottorilla, jossa voidaan käyttää polttoaineena vetyä, muodostuva vesihöyry on vielä kuumempaa. Tuotetaanpa auton käyttövoima kummalla tavalla tahansa, palamistuotteena syntyvä vesihöyry sekoittuu pakoputkesta poistuttuaan nopeasti ympäröivään ilmaan. Jos ilma on riittävän lämmintä, vesihöyryä voi olla jopa vaikeaa havaita. Sen sijaan kylmällä ilmalla autoa saattaa seurata selvästi erottuva vesihöyrypilvi.
Tavallisella polttomoottorilla varustettu vetyauto tuottaa runsaat 250 grammaa vettä kilometrin matkalla. Polttokenno on huomattavasti taloudellisempi: sen päästömäärä on suunnilleen 150 grammaa vettä kilometriä kohti. Koska osa muodostuvasta vedestä voidaan käyttää hyväksi auton jäähdytysjärjestelmässä, koko vesimäärä ei poistu ilmakehään. Myös perinteiset autot tuottavat vettä. Siihen ei vain kiinnitetä huomiota, koska vesi on vain pieni osa niiden päästöistä. Dieselmoottorilla varustetusta henkilöautosta vapautuu ilmaan kilometrin matkalla noin 110 grammaa vettä. Vety on siinäkin mielessä ympäristöystävällinen polttoaine, että pakoputkesta tuleva vesi kelpaisi yleensä sellaisenaan juomavedeksi.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.