Tropiikin lajit ajavat väreillä omaa etuaan
Luonto-ohjelmista saa sen vaikutelman, että trooppisella vyöhykkeellä esiintyy paljon enemmän värikkäitä lajeja kuin muualla. Onko asia todella näin?
Kirkkaanvärisiä ja kirjavia eläimiä on kyllä eniten päiväntasaajan seudulla, mutta ne eivät ole suinkaan yhtä yleisiä kaikkialla tropiikissa.
Värikkyys ei ole nisäkkäille yhtä ominaista kuin vaikkapa linnuille ja kaloille, vaikka etenkin osa kädellisistä on kirjavia.
Värikkäiden lajien osuus myös vaihtelee eläinryhmittäin. Etenkin trooppisten lintujen, sammakkoeläinten, matelijoiden ja kalojen joukossa on runsaasti jopa räikeitä lajeja, kun taas nisäkkäät ovat enimmäkseen melko hillityn värisiä myös kääntöpiirien välisellä alueella.
Nisäkkäiden ”harmaus” voi johtua siitä, että kädellisiä lukuun ottamatta useimmilla lajeilla on suhteellisen vaatimaton värinäkö.
Pantterisäppikala
Hyvin värikkäät eläimet ovat ominaisia niille elinympäristöille, joissa esiintyy paljon eri lajeja, kuten sademetsissä ja koralliriutoilla. Muualla lajit näyttävät suosivan suojavärejä, jotka auttavat niitä sulautumaan taustaansa. Värikkyyden täytyy siis palvella jotain päämäärää. Ilmeisesti kyse on ennen kaikkea lajitovereiden huomion herättämisestä. Oman näkyvyyden tehostaminen värein on biologisesti mielekästä, jos on olemassa vaara, että lajitoverit eivät helposti havaitse toisiaan.
Huomio- ja suojavärien välinen rajanveto on vaikeaa. Esimerkiksi monet hyönteiset, matelijat ja sammakkoeläimet viestivät silmiinpistävillä väreillä luonnollisille vihollisilleen, että ne ovat huonoja saaliita. Ne voivat vaikkapa uskotella olevansa vaarallisen myrkyllisiä tai ainakin pahanmakuisia, vaikka ne todellisuudessa olisivat saalistajille aivan harmitonta syötävää.