Suurnopeuskameran käyttötarkoitus

Miten suurnopeuskamera oikein toimii, ja mihin sitä käytetään?

Suurnopeuskamerassa on pyörivien peilien tai valonherkkien kennojen järjestelmä, jonka ansiosta sillä voidaan ottaa kuvia hyvin nopeasti peräkkäin. Nykyisin nopeimmat suurnopeuskamerat voivat ottaa valokuvan viiden nanosekunnin välein. Niillä saadaan siis 200 miljoonaa kuvaa sekunnissa. Jos sekunnin aikana otetut kuvat esitettäisiin samalla nopeudella kuin tavallinen elokuva, niiden katsominen kestäisi 96 vuorokautta. Tämäntasoisen suurnopeuskameran kuvia ei tosin yleensä katsella filminä. Tutkijat käyttävät suurnopeuskameroita muun muassa tarkastellessaan materiaalien käyttäytymistä törmäystilanteissa. Niillä voidaan myös seurata esimerkiksi, miten haulikon patruunan haulit hajoavat ilmassa, kun ase laukaistaan. Kuvista voidaan nähdä tapahtumaketjut, joita muuten olisi vaikeaa tai mahdotonta havaita. Jos materiaalien käyttäytyminen ei ole odotusten mukaista, puutteiden syitä voidaan etsiä kuvista. Elokuvateollisuudessa suurnopeuskameroita on vanhastaan käytetty erityisen hitaiden kohtauksien kuvaamiseen. Kun kohtaus kuvataan suurnopeuskameralla ja esitetään lähes normaalilla nopeudella, tapahtumat etenevät valkokankaalla hyvin verkkaisesti. Nykyisin tosin sama vaikutelma saadaan aikaan tietokonegrafiikalla. Suurnopeuskamera on jo melko vanha keksintö. Toisen maailmansodan aikana suurnopeuskuvausta käytettiin atomipommin kehittelyssä. Sen avulla säädettiin muun muassa ydinlatauksen räjäyttämiseen käytetty tavanomainen räjähde laukeamaan oikeaan aikaan.

Miten sydäntaudit saadaan laskuun?

Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.

Ilmainen näytelehti

Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Videoita tieteestä

Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!

Gallup