Lääkärit kutsuvat fantomi-ilmiöksi tuntemusta, jossa raajan tai sen osan menettänyt kokee puuttuvan ruumiinosan entisenlaiseksi niin, että siinä vaikuttaa olevan kipuja. Tämä ns. aavekipu voi ilmetä monella tavalla jomotuksesta pistelyyn ja puutumisesta kuumoitukseen. Näitä kipuaistimuksia on arviolta yli 80 prosentilla ihmisistä, joilta on esimerkiksi kudoskuolion vuoksi jouduttu amputoimaan raaja tai sen osa. Aiemmin aavekivun otaksuttiin johtuvan ensisijaisesti katkaistuista hermoradoista, mutta uudet tutkimukset osoittavat, että useimmissa tapauksissa leikatut hermot turtuvat melko nopeasti. Ilmiön selitys voikin löytyä selkäytimestä, jonka toiminta muuttuu, kun poistetusta raajasta tai sen osasta ei enää saavu impulsseja. Selkäydin voi alkaa itse tuottaa puuttuvia impulsseja ja lähettää niitä aivoihin, joissa syntyy perusteeton kipuaistimus. Näin aavekipuja voi esiintyä vielä senkin jälkeen, kun katkaistut hermot ovat rauhoittuneet.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.