Pieni vuori voi syntyä parissa päivässä

Tektonisten laattojen törmäyskohtiin voi syntyä vuoria, joka kasvavat korkeutta senttien vuosivauhtia. Kuinka nopeasti uusia vuoria syntyy nopeimmillaan?

Raju tulivuorenpurkaus voi synnyttää vuoria päivissä tai kuukausissa. Kuvassa Etna.
A. Wolfe/Getty Images
Raju tulivuorenpurkaus voi synnyttää vuoria päivissä tai kuukausissa. Kuvassa Etna.

Useimmat vuoret ovat muodostuneet Maan kivikehän eli litosfäärin kahden laatan törmätessä toisiinsa. Jos kummassakin laatassa on mannerkuorta, niiden reunat poimuttuvat, sillä mannerkuori on merenpohjan kuoreen verrattuna niin kevyttä, että se ei vajoa toisen laatan alle.

Esimerkiksi maailman korkein vuoristo, Himalaja, on muodostunut vähitellen 50 miljoonan vuoden aikana Intian laatan pusertuessa päin Euraasian laattaa. Muodostumisprosessi on erittäin hidas. Nopeimmillaankin Himalaja kasvoi korkeutta vain puolitoista senttiä vuodessa.

Vuoria voi muodostua myös tulivuorenpurkauksissa. Tulivuoria esiintyy esimerkiksi kohdissa, joissa yksi litosfäärilaatta painuu toisen alle, kuten Tyynenmeren laatan reuna-alueilla. Vulkaanista toimintaa on myös niin sanotuissa kuumissa pisteissä laattojen keskellä, esimerkiksi Havaijilla. Tuliperäiset vuoret voivat syntyä nopeasti päivien tai kuukausien aikana mutta ne ovat yleensä melko pieniä. Poikkeuksiakin on, kuten Andien yli 6 000 metrin huiput. Siellä purkaukset ovat toistuneet usein pitkän ajanjakson kuluessa.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.