Musiikin ammattilaisten kuulovauriot

Miten yleisiä muusikkojen kuulovauriot ovat? Pystytäänkö meluvammoja parantamaan?

Äkkiseltään voisi luulla, että ammatikseen rock- ja popmusiikkia esittävät muusikot olisivat erityisen alttiita erilaisille kuulovaurioille. Tutkimusten mukaan heistä noin kolmasosalla onkin eriasteisia kuulovammoja. Suuremmassa vaarassa ovat kuitenkin klassisen musiikin ammattilaiset, joista peräti joka toisella on kuulo-ongelmia. Useimmiten on kysymys niin sanotusta meluvammasta, jonka voi aiheuttaa äkillinen voimakas ääni tai pitkäaikainen melualtistus. Kummassakin tapauksessa vamma johtuu sisäkorvan aistinsolujen tuhoutumisesta. Pysyvän kuuluvaurion riski on suuri, jos henkilö oleskelee toistuvasti pitkään yli 85 desibelin melussa. Meluvammaa ei pystytä parantamaan.
Muusikot kärsivät usein tinnituksesta eli korvan tai korvien soimisesta. Sen syy on yleensä epäselvä, mutta se voi joissakin tapauksissa olla sairauden oire. Tinnitus voi ilmetä erilaisina kuuloaistimuksina: huminana, suhinana, vinkunana, naputuksena jne. Yhteistä näille aistimuksille on se, että ne syntyvät ilman ulkoista syytä. Jos tinnitukseen liittyy huimausta, kuulon heikkenemistä ja paineen tunnetta korvassa, on syytä epäillä, että sen taustalla on jokin sairaus, kuten Ménièren tauti. Tinnitusta on vaikeaa hoitaa. Yleensä tinnitus on jatkuva häiriötekijä siitä kärsivän elämässä.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.