Miten perustetaan uusi valtio?
Mitä vaatimuksia uudelle valtiolle asetetaan?
Mitä vaatimuksia uudelle valtiolle asetetaan?
Periaatteessa valtion voi perustaa kuka vaan ja minne vain. Käytännössä itsenäisen valtion pitää kuitenkin täyttää tietyt tunnusmerkit.
Valtion oikeuksia ja velvollisuuksia käsittelevässä Montevideon sopimuksessa, joka solmittiin 1933, määriteltiin neljä valtion tunnusmerkkiä. Sopimus tehtiin Yhdysvaltojen ja 13 Etelä-Amerikan valtion välillä, mutta määritelmästä on muodostunut yleinen normi. Ensinnäkin valtiolla pitää olla asukkaita, toiseksi sillä pitää olla rajat. Kolmas valtion tunnusmerkki on hallitus tai toimielin, joka huolehtii hallinnosta ja oikeusjärjestyksestä. Neljänneksi valtiolla pitää olla kyky muodostaa suhteita muiden valtioiden kanssa.
Kun muut maat tunnustavat uuden valtion, siitä tulee kansainvälisesti toimikelpoinen. Toisaalta valtion olemassaolo ei riipu toisten tunnustuksesta.
