Vaikka induktioliesi voi näyttää samanlaiselta kuin muut keraamiset keittotasot, se toimii eri periaatteella. Yleensä keittotasojen pinta kuumenee niin paljon, että niiden päälle asetettu keittoastiakin lämpiää. Induktiolieden pinta taas lämpenee vain hieman, vaikka sille asetettujen astioiden pohjan ja sisällön lämpötila nousisi erittäin korkeaksi.
Induktiolieden keskeinen osa on keraamisen tason alla oleva käämi. Kun käämiin johdetaan sähkövirtaa, syntyy korkeataajuuksinen magneettikenttä. Magneettikenttä luo keittoastian magnetisoituvaan pohjaan induktiovirran, jossa molekyyliryhmien liike kuumentaa metallin. Pohjasta lämpö siirtyy keittoastian sisältöön. Induktioon perustuvat keittotasot ovat jonkin verran perinteisiä liesiä kalliimpia. Toisaalta ne kuluttavat vä-hemmän energiaa, sillä ruuan kuumennusaika on lyhyt eikä lämpöä mene paljon hukkaan. Induktiotaso jäähtyy nopeasti, ja virta katkeaa heti, kun astia nostetaan keittoalueelta. Induktioliedellä saa käyttää vain magnetisoituvista materiaaleista, kuten valuraudasta tai teräksestä, valmistettuja astioita. Astian sopivuutta voi testata kokeilemalla, pysyykö magneetti sen pohjassa.
Induktion aikaansaamaa magneettikenttää on epäilty terveysriskiksi. Kenttä on silti heikompi kuin vaikkapa hiustenkuivaimen synnyttämä.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.