Miksi pakasteita säilytetään alhaisessa lämpötilassa?

Miksi ruoka säilyy paremmin −18 asteessa kuin −10 asteessa?

Pakasteet kannattaa säilyttää −18 asteessa tai kylmemmässä, jotta niihin ei tule makuvirheitä.
AFP/Scanpix
Pakasteet kannattaa säilyttää −18 asteessa tai kylmemmässä, jotta niihin ei tule makuvirheitä.

Pakasteiden alhaiseen säilytyslämpö­tilaan on kaksi syytä. Toinen niistä on elintarviketurvallisuus. Alhainen lämpötila ehkäisee bakteerien ja sienien lisääntymistä. Toiseksi riittävän kylmässä elintarvikkeen laatu säilyy parempana.

Jo ruoan jäähdyttäminen nollaan asteeseen estää suurinta osaa pien­eliöistä lisääntymästä. Kaikki eivät tosin kavahda kotitalouspakastimen −18 asteen lämpötilaakaan, mutta se ainakin hidastaa pieneliöiden jakautumista niin, että siihen voi kulua lähes puoli vuotta.

Elintarviketurvallisuuden kannalta ei ole isoa merkitystä, säilytetäänkö pakasteet −10:ssä, −18:ssa vai vielä kylmemmässä. Sen sijaan miinusasteiden määrä vaikuttaa ruoan laatuun. Kemialliset reaktiot pysähtyvät vasta absoluuttisessa nollapisteessä (−273). Siksi pakasteetkin väistämättä pilaantuvat hiljalleen. Rasvaiset elintarvikkeet kärsivät säilytyksestä nopeimmin, sillä rasva hapettuu helposti. Pakasteet säilyvät laadukkaina yleensä 3–12 kuukautta.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.