Miksi galaksilla on kierteishaaroja?

Galaksin kierteishaarat ja tähtien synty liittyvät luullakseni jotenkin toisiinsa. Mikä niiden välinen yhteys on?

Kierteisgalaksi M51
NASA
Kierteisgalaksi M51

Kierteisgalakseiksi kutsuttuihin galakseihin kuuluu kierteishaaroja. Niitä muodostuu siksi, että galaksi pyörii akselinsa ympäri. Pyörimisliikkeen syntyä ei tunneta, mutta fysiikan lakien­ mukaan pyörivä kaasumassa saa kiekon muodon vetäytyessään kasaan. Kierteisgalaksissa suurin osa pölystä ja kaasusta on keskittynyt verrattain ohueen kiekkoon. Uudet tähdet syntyvät tässä kiekossa, ja juuri kierteishaarojen kohdalla tähtiä muodostuu eniten.

Kierteishaarat on helppo erottaa, koska niissä sijaitsevat nuoret, kuumat ja kirkkaat tähdet. Tähtiä on myös kierteishaarojen välissä ja kiekon ulkopuolella, mutta ne eivät näy kovin hyvin, sillä ne ovat vanhoja ja himmeitä.

Kierteishaarojen tapahtumat ovat jo pitkään askarruttaneet tähtitieteilijöitä, sillä oikeas­taan niiden pitäisi kietoutua galaksin ympärille. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Kierteishaaroja voidaan verrata moottoritiellä tehtävään tietyöhön. Autot ajavat nopeasti aivan työmaan kohtaan asti. Sitten niiden pitää hidastaa vauhtia, ja autoista syntyy paikallinen jono. Vaikka uusia autoja ajaa koko ajan tietyömaan ohi, ruuhka pysyy paikallaan.

1. Vapaita tähtiä syöksyy kierteishaaraan takaapäin. 2. Aine kasaantuu 3. Kaasupilvet puristuvat kokoon 4. Uusia tähtiä muodostuu.5. Suuret kirkkaat tähdet eivät säily kauan eivätkä ehdi pois haarasta. 6. Vain pienet himmeät tähdet ehtivät kauas.

Kierteishaarat vastaavat galaksin tietyömaata. Niihin kasaantunut kaasu ja pöly kiertää galaksin keskusta paljon hitaammin kuin tähdet ja galaksin useimmat kaasupilvet, jotka siksi kiirehtivät kierteishaarojen ohi. Toisin kuin autot tähdet ja kaasupilvet eivät hidasta vauhtiaan vaan puristavat kaasua ja pölyä kasaan niin, että syntyy uusia tähtiä. Monet niistä elävät niin lyhyen ajan, että ne eivät ehdi lainkaan poistua kasautumasta.

Ruuhkan tulosta

Galaksin kierteishaarat ovat alueita, joissa tähtien, kaasun ja pölyn tiheys on suuri. Kun soikeilla radoillaan kiertävät tähdet ohittavat nämä tiheät alueet, kaasupilvet puristuvat kasaan ja syntyy uusia tähtiä.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.