Keskeltä avaruutta tai esimerkiksi Kuusta katsottuna taivas näyttää sysipimeältä. Maassa taivas sen sijaan on päiväsaikaan valoisa ja sininen. Ero johtuu siitä, että auringonvalo siroaa ilmakehän molekyyleistä ja lyhytaaltoinen sininen siroaa muita aallonpituuksia enemmän. Ulompana avaruudessa valo ei siroa.
Yötaivaan pimeys taas liittyy universumin rakenteeseen. Jos kaikkeus olisi sekä äärettömän suuri että äärettömän vanha, havainnoijan katse kohtaisi joka suunnassa jollakin etäisyydellä tähden pinnan. Siten yötaivaankin pitäisi loistaa valoisana kuin tähden pinta.
Sitä, että öinen taivas universumin lukemattomista tähdistä huolimatta vaikuttaa pimeältä, kutsutaan Olbersin paradoksiksi. Nykykäsityksen mukaan paradoksin selittää se, että näkyvä kaikkeus ei ole äärettömän suuri eikä vanha.
Maailmankaikkeus muodostui 13,7 miljardia vuotta sitten, ja siksi ei voida nähdä kauemmaksi kuin 13,7 miljardin valovuoden päähän eikä kaikkien tähtien valo ole vielä saavuttanut meitä. Lisäksi kaikkeus laajenee, ja tähtien loitotessa niiden kirkkaus heikkenee valon punasiirtymän vuoksi.
Uusi Lehti: Lue muun muassa ilmastonmuutosta hillitsevistä meduusoista, migreenikohtauksen syistä ja tuhotuiksi luulluista seinäluteista, joista on jälleen riesaa.
Tieku: Tiesitkö, että meteorimyrskyn aikana taivaalla saattaa näkyä 20 tähdenlentoa sekunnissa?
Tieku: Saat kaksi ensimmäistä lehteä ja valitsemasi lahjan hintaan 5,90 euroa.