Kun epidemian tavoin leviävä uusi sairaus siirtyy maanosasta toiseen, se voi saada pandemian luonteen. Epidemialla nimittäin tarkoitetaan yleensä ennestään tutun tartuntataudin tavallista runsaampaa esiintymistä tietyllä alueella, esimerkiksi yksittäisessä maassa tai väestöryhmässä.
Pandemia uhkaa, kun uusia tartuntatapauksia alkaa ilmaantua lyhyen ajan kuluessa eri paikoissa. Tilannetta ei siis kutsuta pandemiaksi vasta sitten, kun tietty määrä ihmisiä on sairastunut. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan pandemiasta on kysymys silloin, kun jokin uusi taudinaiheuttaja vaarantaa yleisesti ihmisten terveyden tarttumalla helposti yksilöstä toiseen ja usein muuntumalla levitessään. Tästä syystä kausi-influenssan ei katsota aiheuttavan pandemioita, vaikka se aiheuttaa etenkin talvikuukausina vakavia epidemioita joka puolella maapalloa.
Laaja epidemia oli esimerkiksi mustaksi surmaksi kutsuttu rutto 1300-luvun Euroopassa. Sen sijaan pandemiana pidetään espanjantautina tunnettua A-influenssaa vuosina 1918–1920. Viime aikoina pandemiasta tai ainakin sen uhkasta on puhuttu muun muassa H5N1-lintuinfluenssan ja A(H1N1)-sikainfluenssan yhteydessä.
WHO määritti maailmanlaajuisen influenssa A(H1N1) -tilanteen pandemiaksi 11. kesäkuuta 2009. Aiempia influenssapandemioita ovat olleet muun muassa hongkongilainen 1968–1969, aasialainen 1956–1958 ja jo edellä mainittu harvinaisen tappava espanjantauti. Se vaati ainakin 30 miljoonan ihmisen hengen. Suomalaisiakin siihen kuoli arviolta 25 000.
Tilaus : Seuraa alusta alkaen Tieteen Kuvalehden kolmiosaista sarjaa, jossa käsitellään syystä tai toisesta Pohjois-Amerikkaan päätyneiden ihmisten vaiheita.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!