Lasten leikit ovat kansainvälisiä

Onko olemassa lasten leikkejä, jotka tunnetaan kaikkialla maailmassa?

Monet lasten leikit ovat varsin kansainvälisiä ja usein myös hyvin vanhoja. Ainakin ruutuhyppelyä leikittiin jo antiikin Roomassa. Rooman keskustasta Forum Romanumilta on löydetty kiveen hakattu hyppyruudukko. Yhden selityksen mukaan ruutuhyppely levisi muualle Eurooppaan, kun roomalaiset rakensivat valloittamilleen alueille teitä kivilaatoista, joita saattoi käyttää myös hyppyruudukkona. Toisaalta ruutua on hypätty jo pitkään myös ainakin Kiinassa ja Intiassa. Muita kansainvälisiä leikkejä ja leluja ovat hyrrä, vanteen vieritys, pallo, nuket, jojo ja marmori- tai muut kivikuulat. Marmorikuulien esikuvia lienevät kasvien juurimukulat, joita ennustajat käyttivät antiikin Kreikassa. Jojokin on kuvattu jo vanhojen kreikkalaisten ruukkujen koristeissa. Tosin jotkut uskovat sen olevan alun perin lähtöisin Kiinasta. Jotkin laululeikit ja lorut ovat levinneet moniin maihin. Esimerkiksi loru, josta osa kuuluu suomeksi ”keisari seisoo palatsissaan, musta kuin multa valkea kuin lunta”, tunnetaan eri puolilla Eurooppaa. Englanniksi leikkiloru alkaa sanoilla ”London Bridge is falling down”.

Tieteen Kuvalehti 13/2010

Uusi Lehti: Lue muun muassa ilmastonmuutosta hillitsevistä meduusoista, migreenikohtauksen syistä ja tuhotuiksi luulluista seinäluteista, joista on jälleen riesaa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

Hiirten ja ihmisten muistia voidaan parantaa geenitekniikalla ja lääkkeillä. Kokeilisitko itse hoitoa?


Numeroina-artikkelit

Tieku: Tiesitkö, että meteorimyrskyn aikana taivaalla saattaa näkyä 20 tähdenlentoa sekunnissa?

2 x Tieteen Kuvalehti + valinnainen lahja = 5,90 €

Tieku: Saat kaksi ensimmäistä lehteä ja valitsemasi lahjan hintaan 5,90 euroa.