Hunnun käyttö islamin uskontoa vanhempi tapa

Luin, että Koraani ei käske naisia käyttämään huntua. Mistä tapa sitten juontuu?

Koraanissa ei ole käskyä, jolla suoranaisesti määrättäisiin käyttää huntua. Hunnuttautumiskäytäntöä perustellaan usein kahdella Koraanin kohdalla. Toinen on suuran eli luvun 24 jakeessa 31, jossa kehotetaan sanomaan uskovaisille vaimoille, että heidän on luotava silmänsä maahan, hillittävä halujaan ja verhottava hunnulla povensakin. Suuran 33 säkeessä 59 naisia neuvotaan myös hunnuttamaan kasvonsa.
Musliminaisen tapa käyttää huntua nuorempaa perua kuin itse uskonto. Naiset ovat kuitenkin käyttäneet huntua muun muassa Syyriassa ja Mesopotamiassa eli nykyisen Irakin alueilla jo ennen islamin syntyä. Tämä käy ilmi esimerkiksi käsikirjoituksesta, joka on peräisin vuodelta 1100 eaa. Sen mukaan naimisissa olevien naisten ja säädyllisten tyttärien oli verhouduttava ulkona huntuun. Hijabin eli vain kasvot ja kädet paljastavan kaavun käytöstä keskusteltiin vilkkaasti 1900-luvun lopulla monissa islamilaisissa maissa. Egyptissä naisasialiike sai monet naiset luopumaan hunnuista. Länsimielisissä maissa, kuten Turkissa, huntu kiellettiin taantumuksellisena.

Miten sydäntaudit saadaan laskuun?

Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.

Ilmainen näytelehti

Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Videoita tieteestä

Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!

Gallup