25.04.2012.
1 100 vuotta vanha kolikko ei sovi Englannin kuningasluetteloihin.
17.10.2010.
Tienrakentajat löysivät 51 mestattua viikinkiä Etelä-Englannista.
17.05.2010.
Uuden teorian mukaan nuoret viikingit lähtivät 700-luvulla ryöstelemään rikkauksia, jotka takasivat hyvät naimakaupat.
TK nr. 15/2010 s. 26-27.
Englantilaisella tietyömaalla tehtiin karmea löytö. Maasta paljastuivat
51 ihmisen jäännökset. Ruumiille tehtyjen tutkimusten mukaan heidät oli mestattu. Luurangot kuuluivat Skandinaviasta kotoisin olleille
nuorille miehille.
TK nr. 13/2007 s. 66-69.
Mitä riimukivi teki Amerikassa?
Kenen käsialaa riimut ovat?
Onko kirjoitus väärennös?
TK nr. 1/2005 s. 40-45.
Tieteen Kuvalehti oli mukana retkellä, joka seurasi viikinkipäällikkö Ingvarin
2 800 kilometriä pitkää reittiä Mustaltamereltä Kaspianmerelle. Matka taitettiin samanlaisella alle kymmenmetrisellä veneellä kuin lähes tuhat vuotta sitten. Tällä kertaa kuitenkin koko retkikunta pääsi hengissä takaisin kotiin.
TK nr. 2/2003 s. 30-31.
Se, miten viikingit löysivät tiensä Pohjois-Amerikkaan,
on ollut hämärän peitossa. Grönlannista löydetty
puulevy näyttää hälventävän hämäryyttä. Viikingit
suunnistivat yksinkertaisen aurinkokompassin avulla.
TK nr. 6/2004 s. 42-45.
Volgajoki, vuonna 922
Arabialainen lähettiläs Ibn Fadlan kohtasi joukon viikinkejä
pienessä kylässä Volgan rannalla Keski-Venäjällä. Hän oli
kuullut, että viikingit polttivat vainajansa. Kun hän sai tietää
viikinkipäällikön juuri
kuolleen, hän halusi innokkaasti olla mukana hautajaisissa. Polttohautauksen lisäksi hän näki omin silmin, miten orjatar joutui seuraamaan isäntäänsä kuolemaan.
TK nr. 10/2004 s. 24-33.
Vuonna 867 viikinkilaivasto suuntasi kohti Konstantinopolia tarkoituksenaan ryöstää
kaupungin taideaarteet. Hanke epäonnistui, mutta sen sijaan viikingit perustivat suuren
valtion, jota jopa Bysantin keisari pelkäsi. Valtio on yhä olemassa. Sen nimi on Venäjä.
TK nr. 10/2007 s. 32-35.
Kun Viking-luotaimet kartoittivat Marsia yli 30 vuotta sitten, uskottiin hetken aikaa, että planeetalta löytyi elämää. Niin ehkä tapahtuikin, mutta se tuhoutui saman tien tai senaikaisilla laitteilla ei ehkä vain kyetty tunnistamaan muita kuin Maalle ominaisia elämän muotoja.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.