29.01.2010.
Geenitutkijat uskovat, että Afrikasta lähteneiden kansojen kokemat kriisit selviävät dna-näytteistä.
TK nr. 2/2008 s. 36-43.
Milloin ihminen asutti Amerikan? Mistä sinne muutettiin? Pitkään vaikutti siltä, että näihin kysymyksiin oli jo saatu vastaukset. Uudet arkeologiset löydöt kuitenkin hämmentävät käsitystä asiasta. Osa tutkijoista uskoo jopa, että Amerikan asutushistoria täytyy kirjoittaa uusiksi.
TK nr. 12/2007 s. 44-49.
Ensimmäiset ihmiset saapuivat Grönlantiin noin 4 500 vuotta sitten jään yli nykyisen Kanadan alueelta. Leutoina kausina vehreä saari houkutteli lisää asukkaita ja ensimmäistä muuttoaaltoa seurasi monta uutta. Yhteisö toisensa jälkeen kuitenkin katosi, kun ilmasto aika ajoin kylmeni. Vain 1100-luvulla saapunut thule-kansa on onnistunut selviämään karuissa oloissa.
TK nr. 2/2003 s. 50-53.
Ihmisten määrä kasvaa vielä 50 vuotta, mutta sitten tapahtuu käänne. Väestönkasvu taittuu ensimmäisenä Euroopassa, josta ennustetaan tulevan harvaan asuttu vanhusten manner. Sitä vastoin kehitysmaissa syntyvyys pysyy pitkään suurena.
Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!