TK nr. 17/2003 s. 56-61.
Uuden-Guinean viidakossa tiettömien taipaleiden takana ei voi olla kovin nirso ruokansa suhteen. Siellä ravinnoksi kelpaavat kaikenlaiset pienet eläimet hyönteisistä sammakoihin. Sademetsän henkiä lepytetään juhlilla, joissa mässäillään toukilla.
TK nr. 5/2003 s. 52-57.
Aikaisemmin danien keskinäiset kiistat johtivat usein veriseen koston kierteeseen. Sittemmin sotaisa perinne on jalostunut
vuosittaiseksi urheilutapahtumaksi,
jossa kylän miehet esittelevät avujaan. Naisenryöstön ja
sotimisen päätteeksi pidetään possujuhlat.
TK nr. 12/2002 s. 60-63.
Danikansan keskuudessa Uudessa-Guineassa tytön ensimmäiset kuukautiset ovat riehakkaan juhlan aihe. Ensin lauletaan ja tanssitaan läpi yön, ja sitten pannaan mutapainiksi. Lopuksi katsotaan nuotion savulla, mistä löytyy sulho.
TK nr. 12/2009 s. 48-53.
Pohjolan pikkulintuihin tottuneen ihmisen on vaikea tajuta, että vielä melko vähän aikaa sitten on ollut olemassa jopa
pienkoneen suuruisia
siivekkäitä. Osa niistä
oli melkoisia petoja.
Ne saalistivat isojakin
nisäkkäitä, eikä niiden tarvinnut aina edes
paloitella uhrejaan.
TK nr. 9/2003 s. 50-53.
Australian kotoperäisiin lintuihin kuuluvien lavastajien
soidinmenoista ei puutu ulkoista koreutta. Ei riitä, että koiraat ovat komeita, vaan niiden on rakennettava naaraiden viekoittelua varten suurellinen laulu- ja tanssilava. Sulhoiksi kelpaavat vain etevät rakentajat.
TK nr. 15/2004 s. 54-57.
Uuden-Guinean sademetsien puukenguruilla ei ole paljonkaan yhteistä loikkivien australialaisten serkkujensa kanssa. Nämä harvinaiset pussieläimet elävät puissa, eikä niiden elintapoja tunneta vielä tarkkaan.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.